Jos mahdollista: ota avustajia.

Yksin ei ole hyvä olla, etenkään silloin jos sinulla on ns. monta rautaa tulessa. Apulaisten käyttäminen projekteissa ja sivustojen ylläpitotehtävissä säästää aikaasi. Säästetty aika voidaan käyttää uusien projektien synnyttämiseen...

Ylläpidät sitten keskustelufoorumia tai jonkinlaista uutissivustoa, blogia tai artikkelipankkia, voit apulaisten avulla kehittää sivustoasi tehokkaammin kuin jos tekisit kaiken itse. Apulaiset ja aktiiviset käyttäjät vähentävät aikaa, jota sivuston ylläpitäminen sinulta vie. Sisällöntuottajien ollessa apulaisia, ei sinun välttämättä tarvitse itse tuottaa jatkuvasti uutta materiaalia sivustolle. Aihe, jota sivusto käsittelee, voi kerätä ympärilleen käyttäjiksi sellaisia henkilöitä, jotka saattavat tietää aiheesta enemmän kuin sinä itse — he tuovat esille uutta näkökulmaa ja uusia ideoita.

Apulaisten värvääminen onnistunee tehokkaimmin mainostamalla omilla nettisivuilla mahdollisuudesta tai tilaisuudesta päästä osallistumaan sivuston kehittämiseen. Apujoukkojen kutsuminen käytännön tehtäviin saattaa vaatia enemmänkin kuin pelkkää puhetta ja sanahelinää, eli jos puhe ei riitä niin raha varmaan kelpaa. Apumies tai -nainen voidaan palkita esimerkiksi jollakin kuukausipalkalla tai vaikkapa antamalla hänelle osuus sivuston mainostuloista. Varmaa on, että apulaisen on saatava (tai ainakin koettava saavansa) jotain hyötyä auttamisesta itselleen. Hyöty voi olla esimerkiksi tunnetasolla ylpeyttä siitä, että tekee epäitsekkäästi Web-yhteisön eteen töitä, tai se voi olla prosentuaalinen määrä sivuston kuukausittaisesta mainostulosta.

Apuva! Jos apulainen ei saa mitään vastineeksi avustaan, ei se silloin häntä motivoi. Kun motivaatio loppuu, on todennäköistä että hänen Web-yhteisölle tuottama hyöty vähenee. Hänen tyytymättömyytensä voi heijastua sivuston kävijämääriin (esimerkiksi siksi, että uutta laadukasta ja kiinnostavaa sisältö ei tuoteta, tuotettava sisältö on huonolaatuista, foorumilla kukaan ei pidä jöötiä). Avustajan tyytymättömyys voi vaikuttaa ikävimmässä tilanteessa myös sivustolta mahdollisesti saataviin mainostuloihin. Vähin mitä apulaisen motivoimiseksi voi tehdä, on kiittää häntä hyvästä työstä.