Vältä kasinopelihuijaukset — 4 tyyppiä
Verkossa on voinut viime vuosina törmätä toinen toistaan uskottavampiin huijauksiin. Erityisen paljon huijaustoimintaa nähdään sellaisten sivujen ja palveluiden yhteydessä, joiden käyttö edellyttää henkilön maksutietoja.
Luottokortin tunnuslukuja tai pankkitunnuksia on voitu kalastella esimerkiksi tekaistujen nettikauppatilausten tai pankkien sisäänkirjautumissivujen avulla. Rahapeleistä alttiin huijauksille tekee se, että netin tarjonta on laajaa ja siksi oikeiden nettikasinojen tunnistaminen hankalampaa.
Kasinopelit vahinkosivuilla
Yksi yleisimmistä kasinopelihuijauksista hyödyntää niin sanottuja vahinkosivustoja. Nämä ovat sivuja, jotka muistuttavat ulkoisesti ja osoitteeltaan lähes täysin jotakin tunnettua nettikasinoa, mutteivat todellisuudessa ole millään tavoin kytköksissä vierailijan tunnistamaan brändiin.
Näihin huijauksiin langetaan yleensä silloin, kun netin käyttäjä pyrkii ennestään tuntemansa kasinon sivuille, mutta vahingossa kirjoittaa osoitteen väärin. Huijauksen tunnistaa yleensä juurikin oudosta osoitteesta, tavallista rajallisemmasta sivun toiminnasta sekä kummallisten ponnahdusikkunoiden tulvasta.
Kopiointiin perustuvat huijaussivut eivät kuitenkaan yleensä kykene kopioimaan sivun päätoimintoja — tai etenkään itse kasinopelejä — kunnolla. Jos siis sivuston kuvakkeet eivät toimi, kannattaa sivusto tarkistuttaa omalla virusturvalla.
Jäädytetyt kasinopelin voitot
Toinen huijaustyyppi on talletushuijaus. Tässä vierailija pyritään kaikin mahdollisin keinoin ja houkutuksin tekemään ensitalletus, jonka pois nosto ei myöhemmin onnistukaan yhtä helposti.
Esimerkiksi kolikkopelien tapauksessa käyttäjille voidaan luvata alalle epätavallisen suuria bonuksia ja alhaisia tai olemattomia kierrätysvaatimuksia. Kun käyttäjä sittemmin saa voittoja, on nostosta tehty uskomattoman hankalaa tai tätä pyritään viivyttämään erilaisten teknisten vikojen ja muiden tekosyiden varjolla.
Parinkymmenen euron menetys ei ole useimmille käyttäjille riittävän suuri syy ryhtyä laillisiin toimiin, ja siksi näiden huijausten elinikä on poikkeuksellisen pitkä.
Piratoidut kasinopelit
On monia kasinopelejä, joiden maine alan harrastajien keskuudessa on jo vahva. Toisinaan huijarit pyrkivät hyötymään tiettyjen pelibrändien suosiosta piratoimalla peleistä uskottavia kopioita ja muuttamalla sitten maksuprosenttia niin, etteivät pelaajat saakaan voittoja samaan tahtiin, kuin tavan kasinolla.
Kasinopelien jätit, kuten Microgaming, NetEnt sekä Evolution Gaming kuitenkin tekevät jatkuvasti töitä omien tekijänoikeuksiensa suojaamiseksi, ja siksi näiden huijausten elinikä on verkossa varsin lyhyt. Jos et ole varma siitä, onko harkitsemasi kasino saanut tarvittavat luvat tietyn pelin käyttöön, voit tarkistaa asian ottamalla yhteyttä itse pelikehittäjään. Huomaathan, että vastauksen saanti saattaa viedä useamman arkipäivän.
Kasinopelit kalasteluyrityksenä
Kun yksi epäilyttävä taho saa yhteystietosi käsiinsä, seuraa tätä usein roskapostin tulva — etenkin sähköpostitse. Viesteissä voidaan mainostaa kehnolla suomen kielellä esimerkiksi huimia bonuksia tai lunastamattomia voittoja.
Yleensä huijausyrityksen paljastaa sähköpostiosoite. Huijarit eivät tietenkään kykene käyttämään oikean kasinon kanssa identtistä sähköpostiosoitetta. Osoitteessa on siis saatettu korvata jokin i-kirjain ykkösellä tai pisteitä on laitettu sellaisiin kohtiin, joissa huijauksen kopioima kasino ei näitä käytä.
On tärkeää, että et klikkaa viesteissä annettuja linkkejä. Jos et ole varma lähettäjän luotettavuudesta, suuntaa ennemmin suoraan kasinon sivuille selaimessa linkkien käytön sijaan.
Huomioi sivun yleinen laatu
Vaikka kasinohuijaukset yleensä onnistuvat kopioimaan sivuston ja pelikuvakkeiden luoman yleisilmeen varsin hyvin, ovat ne usein pullollaan muita virheitä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi virhekoodia hohtavat tai toimettomat kuvakkeet, kehnot automaattikäännökset sekä amatöörimäisesti leikatut kuvat palkinnoista, joita nettikasinoille jaetaan.
Yleensä huijauksen tunnistus onnistuu jo vain näiden perusasioiden tarkastamisella. Voit tarvittaessa pyytää apua erilaisilta sivustojen optimointiin erikoistuneilta yrityksiltä kuten https://www.catseo.co.uk/
Lisenssit auttavat löytämään rehdit kasinopelit
Luotettavien kasinopelien etsinnässä pelaajan apuna ovat lisenssit. Eri mailla on omat kriteerinsä sille, millainen kasino lisenssin voi saada ja millaisen prosessin jälkeen. Lisensoitujen kasinojen toiminta on näin tarkoin valvottua, ja tarjotut kasinopelit käyttäjilleen reiluja.
Yleinen nyrkkisääntö on, että EU-maiden pelilisenssit ovat kasinopelaajille hyvä vaihtoehto. Näiden säätelijöiden asettamat kriteerit ovat tiukkoja ja takaavat reilun pelikokemuksen. Talousalueen sisällä hallinnoiduista kasinopeleistä saadut voitot myös ovat suomalaiselle pelaajalle verovapaita.
Lisenssin löytää yleensä kasinosivun alaosasta. Laillisesti toimivat kasinot esittelevät lisenssiään ylpeydellä, kun taas puuttuva tai piilotettu lisenssi saattaa olla epäluotettavan sivuston merkki.