Se vanha esittelyteksti pitäisi kirjoittaa uusiksi. Paikassa, jota voisi luonnehtia sivuston sydämeksi, on varmaan yli puoli vuotta roikkunut vanhentunutta tietoa. Eihän siihen oikeastaan tarvitse muuta naputella kuin pari faktaa ja yksi huumoripitoinen lausahdus.
Kummallista että yhden sivun, jossa sanoja satakunta kappaletta, kirjoittaminen uusiksi voi osoittautua näinkin hankalaksi. Muistan taistelleeni aikaisemminkin tämän vuoden keväällä samaisen osion kanssa. Onkohan siinä takana jokin psykologinen syy, joka laittaa sorminivelet lukkoon aina, kun yrittää tehdä päivityksiä kyseiseen tiedostoon?
(Rikulla, Laurilla ja Andalla eli Sonjalla on oikein mainiot sanat ja faktat.)
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Kirjoittaminen ei ole kivaa" muokattiin viimeksi 1932 päivää sitten, eli perjantaina 27.10.2006 kello 17:05.Tähän kirjoitukseen ei ole naputeltu yhtään kommenttia.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 0 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Korinaa. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2005/10/22/kirjoittaminen-ei-ole-kivaa.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Kirjoittaminen ei ole kivaa.. Se julkaistiin %. päivä lokakuuta 2005. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!