Möpiiliviihdesivusto Suositut.net loi nahkansa. Samalla uusia mobiiliviihdevirityksiä ja hyötypalveluita putkahti esiin melko runsaasti. Kuvaviestien, logojen, polyfonisten soittoäänien ja näytönsäästäjien hinnat laskivat. Myös useimpien vanhojen palveluiden hakunumerot vaihtuivat.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Ilmoitetaan tännekin" muokattiin viimeksi 1929 päivää sitten, eli lauantaina 28.10.2006 kello 19:07. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 9 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.
Mahtavan näköinen, pidin silti edellisestä ulkoasusta enemmän. Toisaalta tässä layoutissa on jotenkin selkeämpi ja helpompi liikkua
Kallelle Iso Kiitos kehuista. :-) Edellisessä ulkoasussa ei sinänsä vikaa ollut, se vain alkoi näyttämään tilkkutäkiltä -> sivustolle oli aina silloin tällöin lisätty kaikenlaista grafiikkaa ja muuta tavaraa, joita ei alkuperäiseen sivupohjaan ollut tarkoitus lisätä. Niiden muutostöiden johdosta se “eheä” kokonaisuus alkoi rakoilla. And that is why vaihdoin ulkoasun.
Hyvältä näyttää, fonttien ja värien sekasorto on pysynyt oikein hyvin hallussa. Hinnat on kätevästi lueteltu näkyvällä paikalla, se on todella hyvä juttu.
Toivottavasti uudet kävijät eivät ihan pelästy tuota ulkoasua :D
Alkaakos suositut.net jo olla suosittu?
Kyllä Petri osaa! Meinaatkos ostaa uuden huippu modernin kahvinkeittimen Suositut.netin tuloilla?
Suositut.net alkaa olla kohta melko suosittu, nyt päivittäisiä uniikkeja kävijöitä on n. 150 kpl… Hakukoneiden kautta saapuvista, eli viihdepalveluista aidosti kiinnostuneista, kävijöistä on vain noin 15 prosenttia kaikista vierailijoista. Jotenkin pitäisi saada hakukonenäkyvyyttä parannettua, mieluiten vielä mahdollisimman nopeasti.
Jos noista palveluista saatavista voitoista jää ylimääräistä rahaa vielä webhotellimaksujen jälkeen niin kahvinkeitin on kyllä hankittava. Sitten jos jää oikein paljon ylimääräistä niin saatan jopa ostaa voita leivän päälle. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. :-)
Hienoa jälkeä
Niin ja hieno “laama” tuossa logossa
IE:llä ei toimi
IE:llä oli sen oikean laidan palstan kanssa vähän ongelmia, mutta se on nyt korjattu. Muita kummallisuuksia en Internet Explorerilla testatessa huomannut Suosittujen sivuilla.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 9 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Uutiset. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2006/01/30/ilmoitetaan-tannekin.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Ilmoitetaan tännekin.. Se julkaistiin %. päivä tammikuuta 2006. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!