Tällä kertaa käsittelyssä on Rollen liikenteeseen laskema kysely. En taida jaksaa tätä meemiä välittää kenellekään, paitsi Esmolle.
Ruoka: Aamupalaksi on muodostunut kupillinen väkevää kahvia ja viipale leipää. Leivän päällä saa mieluusti olla kunnon rei’itettyä juustoa. Päivällinen oli tänään sellainen, että lorautin kattilan pohjalle vettä ja laitoin siihen kattilanpohjalle pastaa. Pasta valmistuu muutamassa minuutissa eikä sitä tarvitse mitenkään erityisesti kokata.
Opiskelu: Itseopiskelu! Joskun blogista löytyy noita linkkejä Webin viimeisimpiin villityksiin — lähes kaikki linkeistä avautuvat artikkelit tulee luettua.
Musiikki: Petterin blogiin tulikin jo kirjoitettua, mitä hyvä musiikki saa aikaan… Mainostetaan vielä, että Aeban vuonna 1995 julkaisema The Rising on ladattavissa bändin nettisivuilta.
Tyyli: asaasdasd
Mielentila: Sellainen autuaan apaattinen mielentila on oikein mainio. Siihen kannattaa pyrkiä ja sitä kannattaa tavoitella. Tekisi mieli mainita jotain näiden mitättömien kuolevaisten helsinkiläisten mielentiloista.
Ihmissuhteet: Siinähän ne… menevät. Ojasta allikkoon.
Työelämä: Töitä saisi kieltämättä olla enemmän kuin nyt, paitsi ei liikaa. Olisi loistavaa voida ja päästä tekemään palkkatöikseen sellaisia hommia, joista on aina unelmoinut. Keräilisin tälläkin hetkellä jossain kuusenlatvassa käpyjä jos vaan alalta töitä löytyisi.
Mitä seuraavaksi? Taidan mennä vähän etsiskelemään materiaalia, jota Gootti.net-saitilla voisi julkaista. Pitäisi myös uskaltaa kurkistaa osoitteeseen www.pois.biz ja tsekata onko webhotellipalveluntarjoaja Ammuu.com saanut sivuston taas pystyyn. Kännykkälogojen poistopalvelu Pois.biz on ollut pois pelistä tämän päivän ajan. Palveluntarjoaja yrittää korjata ongelmaa.
Tagit: meemi
Tämän julkaisun kommentointi on suljettu.
Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 0 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Sekalaiset. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2006/02/08/rolliwebin-meemi.