Gootti.net:in keskustelufoorumi on tällä ilmoituksella avattu suurelle yleisölle. Foorumisoftana toimii miniBB. Foorumin ulkoasulle tehdään vielä hieman remonttia, jonka arvioin valmistuvan pian.
Foorumin osoite on keskustelu.gootti.net. Käykää siellä ja katselkaa, lukekaa, kirjoittakaa ja rekisteröitykää.
Aikamoinen työ oli laittaa keskustelulauta edes tuollaiseen jamaan. MiniBB:lle ei ollut edes suomenkielistä kielipakettia, joten jouduin sellaisen itse tekemään. Suomennokset ovat siis vähän mitä sattuu. Foorumin ulkoasu piti ensin merkata uusiksi (ja sitten upottaa se ulkoasuun), kun olivat niin huonolaatuista jälkeä tehneet alkuperäisen leiskan suunnittelijat.
Päivitys: MiniBB:n suomenkielisen kielipaketin voi ladata tästä (ZIP-paketti, koko noin 6 kilotavua). Tämä kielipaketti ei välttämättä ole ihan ammattimaista jälkeä ja osan käännetyistä termeistä olisi varmaan voinut kääntää paremminkin.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "On raakile, mutta makia" muokattiin viimeksi 1413 päivää sitten, eli lauantaina 28.10.2006 kello 18:06. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 10 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.
Miksikäs sitten menitte edes laittamaan ko. foorumin sivuille? luulisin että parempiakin löytyy. toisaalta onhan se hienoa kun pääsee itse tekemään jotain mitä muilla ei ole.
olipas hassusti sanottu :/
Tuon foorumin asensin siksi, että se vie hyvin vähän levytilaa (jota Goottilassa on hyvin vähän). Parempiakin varmasti löytyy. :-) Tähän tarkoitukseen riittää tuollainen yksinkertainen ja erittäin kevyt pakkaus, jota voi tarvittaessa laajentaa asentamalla siihen lisäosia.
Vielä Goottilaan tarvitaan linkki sinne foorumiin. Aihetta käsittelevä uutinen kun häviää kohta monen sivun taakse
Hyvä huomio. Lisäsin linkin keskustelufoorumiin hyvälle, näkyvälle paikalle.
Uteliaisuudesta tahtoisin kysyä, että kuinka paljon tuolla on sivutilaa yhteensä? Vaikuttaa aika pieneltä tuo jäljellä oleva tila. :)
(Ja älä nyt ihan nuiji minua, vaikka sitä kirjoitusta ei vielä olekana ilmestynyt, kyllä se tulee. Öh.)
Sivupalkki näyttää, että tämä kirjoitus on julkaistu eilen. Öh, kumpi huijaa?
Sivupalkin aikaleima on vähän rutusssa. Älä välitä siitä. Tuo on joku Textpatternin plugin, joka tuottaa luettelon viimeisimmistä blogimerkinnöistä. Siinä taitaa se sisäinen kello vähän jätättää.
Levytilaa on yhteensä 10 megatavua. Ensin Gootti.net:in sivuilla oli Ammuun birthday-paketti, jossa oli puolet vähemmän tilaa, siksi tilasin noin pari viikkoa sitten Ammu 10-paketin. Näillä resursseilla olisi selvittävä. On parempaakin käyttöä rahalle kuin immateriaalisen tavaran vuokraaminen. :-)
Antalle vielä, että: Kirjoituksesi olisi hieno lisä Gootti.net:in artikkeliluetteloon, etenkin jos kykenet kyllästämään sen kirjoituksen sinulle tyypillisillä vankkumattomilla mielipiteillä.
Om. Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta eikö sinun, Petri, olisi helpompi vain ostaa jostakin ns. iso paketti ja yhdistellä nämä kaikki sivustosi domain-osoitteineen sen alle? Luulen, ettei tilasta ja kaistasta sen jälkeen tulisi niin suurta ongelmaa, ja halvemmaksikin tuo saattaisi käydä. Riippuu mitä tekee. Voisi olla laskutuksenkin kannalta helpompi.
Ja ei, silmänne eivät pettäneet, tämä huomautus ei liity alkuperäiseen bloggaukseen millään tavalla :)
Mnjöö. Olet oikeassa. Saattaisi hyvinkin helpottaa laskutusta ja pienentää lopullisten kulujen määrää, jos kaikki sivustot purkittaisi samaan paikkaan. Tykkään siitä, että jokainen sivusto on oma itsenäinen rattaansa tässä tuomiopäivänkoneessa. Pidetään mustikat ja puolukat erossa toisistaan.
Mitenköhän se muuten käytännössä onnistuisi, eli se että kaikki sivustot lakaistaisiin saman maton alle?
(Onpas tänään käytössä jännittäviä kieli- ja mielikuvia.)
Olen jossain (kun muistaisi missä) nähnyt suoraan valmiita paketteja, joihin saa upotettua ne omat domain-nimet ja sivustot. Teen vain koko ajan sellaista vertailua eri palveluntaroajien välillä, että menen väkisinkin sekaisin.
Omalla kohdallani tuo saman maton alle lakaisu onnistuisi helposti. Minun pitäisi viestittää sille yhdistykselle, jonka kotisivutilassa majailen, että tarvitsisin nimipalvelut sille ja tälle domainille ja kytköksen tuohon sivutilaani. He sitten liittäisivät Shinatrya.netin seuraksi sivutilaani toisen kansion, jonne menevä tavara on toisen domain-nimen alla. Kirjautuessani siis SFTP:llä sinne näkisin kaksi kansiota, toinen Shinatrya.netille ja toinen sille toiselle. :) Niinkin yksinkertainen toimenpide. Mutta tässä tapauksessa täytyypi muistaa, että majailen voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen sivutilassa ja tällaiset toimenpiteet ovat minulle ilmaisia (periaatteessa siis koko lysti maksaisi minulle vain uuden domain-nimen verran) ja sivutilaakin on käytössä gigatavu. En tiedä, mitä tällaiset ratkaisut mahdollisesti maksaisivat kaupallisilla palveluntarjoajilla. Varmasti enemmän kuin mitä ylipäätään yhdistykselle tällä hetkellä maksan.
Ainahan sitä voi tiedustella yrityksiltä. Voihan jokainen paketti olla oma marjansa, mustikka ja lakka ja puolukka ja niin edelleen. Olen saanut sen käsityksen, ettei tuo toimenpide voi olla kovin monimutkainen, kun nämä yhdistyksenkin herrat saavat sen tarvittaessa niin nopeasti hoidettua. :)
Eri asia sitten, minkä hinnan yritykset mokomasta haluavat…
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 10 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Web. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2006/02/22/on-raakile-mutta-makia.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää On raakile, mutta makia.. Se julkaistiin %. päivä helmikuuta 2006. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!