Korinaa kuopasta

Jo 582 juttua!

Tilaa RSS tai Atom

Kaikki on menetetty

Täällä on pari päivää ollut melko hiljaista. Valitettavasti jouduin asentamaan Windowsin uudelleen, parikin kertaa. Menetin siis sähköpostit ja FTP-tilien tunnukset ja mitä näitä nyt on. Menee jonkin aikaa että hommat saadaan taas pyörimään entiseen tapaan.

Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.

Luetuimpia blogimerkintöjä

Blogimerkintää "Kaikki on menetetty" muokattiin viimeksi 2052 päivää sitten, eli tiistaina 27.06.2006 kello 21:09. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 14 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.

Julkaisun kommentit

Anda kommentoi 2052 päivää sitten

Osanottoni. Tuo on sattunut omalle kohdalleni pari kertaa, ja viitisensataa valokuvaakin lähti silloin taivaan tuuliin. Ketutti.

Yllättäen ihan alusta aloittaessa Wintoosa toimii paremmin. Se ei ole ihan niin solmussa silloin, vaikka ei sillä tässä solmuvaiheessakaan mitään virhettä pitäisi olla.

Olen oikeastaan sitä mieltä, että koko koneen tyhjäys (...) ja Wintoosna uudelleenasennus tietyin väliajoin on vain hyvä asia. Olettaen siis, että varmuuskopiot on tallessa.

kuopassa kommentoi 2052 päivää sitten

Sähköpostien menetys ei kovin vakava juttu, pahinta olisi ollut jos kaikki nuo nettisivuihin liittyvät tiedostot (sivupohjat ja grafiikat) olisivat kadonneet. Valokuvien menetys varmaan melko ankara kokemus, etenkin jos ne ovat olleet vain digitaalisessa muodossa.

Ainakin Windows XP toimii todella nopeasti nyt kun on tuore asennus. Omalla kokoonpanolla Windows pyörähtää käyntiin parissakymmenessä sekunnissa kun laittaa masiinaan virrat kiertämään.

Tällä hetkellä pahin ongelma on näytön virkistystaajuus tms., joka aiheuttaa silmien kääntymistä kuopissaan ja verisuonien rusahtelua ohimoissa. Kaikki on niin terävää ja kirkasta… Ymmh. Jos ei muu auta niin laitan vaikka pari kerrosta muovikelmua näyttöalueen ympärille, eiköhän näkymät sitten pehmene.

Gocom kommentoi 2052 päivää sitten

Yleensä pienempi kontrasti tuottaa silmiin kipua, mutta kyllä sen pienentäminenkin auttaa. Vähän kirkkautta tai taajuutta pienemmäksi niin olo paranee.

Pari päivää sitten mullakin kone tukahtui, johtuen vakoilja bottista joka koneelle iski ja päästi hakkeri isännän sisälle. No, kivasti kävi kun hakkeri tuhosi fsecuren, windowsin käynnistys/sammutus toiminnot, kävi sähköpostipalvelimella ja palomuurin sammutti. No sain kuitenkin vian korjattua ilman mitään Windowsin uudelleen asentamisia, sillä mulla ei tällä hetkellä Windowsin levyä hyllystä löydykään, palautin vain asetukset ja latasin netistä kokeilu versiot Zonealarm Prosta ja AVG Anti viiruksesta. Windowsin palautuksilla kone palautui lähes entisilleen, tosin kone ei sammu käynnistä / sammuta nappulasta, ja koneella palomuurin seinämässä vierailee päivittäin 300 porttiskanneria, kun aikaisemmin niitä ei ole tullut yhtään. Damn u fucking hackers!

Eniten minuakin olisi harmittanut kuvankäsittelyohjelmien ja sivupohjien menetys joita minulla ei ole cd:llä... No ehkäpä ne vielä tässä haalin ja ostan uuden verkkokortin karkoittaakseni hackkerit lopullisesti.

No, ihmettelen vain mihin kaikki viirukset katosivat hackerin vierailun jälkeen, mystisesti ne ovat poissa… Manuaalisestikaan en niitä löydä, ja tällä hetkellä Windows pyörii pikkuisen nopeammin kuin aikaisemmin, tosin se johtuu siitä että laitoin pienet nopeutus asetukset käyttöön, jotta kone pyörisi paremmin, kunnes saan Windowsin taas käsiini. Uusi konekin olisi tarpeen, vaikka tästäkin löytyy potkua, muttei riittävästi uusimpien pelien pyöritykseen vuoden kuluttua…

kuopassa kommentoi 2051 päivää sitten

Jeesh. Virkistystaajuuden virittäminen onnistui kun latasin tuollaisen Ati Refresh Rate Fixer -nimisen softan ja pakotin sillä taajuudet kuntoon.

Gocom, sinulla kävi melko hyvin loppujen lopuksi. Koneesi toimii suhteellisen hyvin vaikka joutui ankaran hyökkäyksen kohteeksi. Ei sitä käynnistä/sammuta -toiminnoilla mitään tee, vedät vaan virtajohdot seinästä kun haluat koneen kiinni…

Gocom kommentoi 2051 päivää sitten

Jooh eihän sillä mitään tee :D Muuten tämä blogi on lähiaikoina vähän lagaillut, eli tämä kommentin lähettäminen ei aina onnistu, vai johtuuko se jonkunlaisesta spammisuojasta?

Petteri kommentoi 2051 päivää sitten

Tosiaankin, Petrin pitää nyt alkaa panostamaan nopeuteen. Sivusto latautuu ikuisuuden, eikä sen jälkeen avaudu muuta kuin valkoinen tyhjä sivu. Noin on käynyt noin 1000 kertaa, eli ota nyt niskasta kiinni itteäs ja tee jotain. RSS-syötteiden kautta on ihan turha unelmoida pääsevänsä lukemaan artikkeleita, juurikin sen tyhjän sivun takia.

No, ehkä vika on helposti löydettävissä tai tiedossa jo… Asensin itekkin tossa yks päivä txp:n ja hermot meinaa mennä ongelmien kanssa.

Gocom kommentoi 2051 päivää sitten

Mulla ei ole ollut ongelmia, txp:n kanssa ainakaan vielä :). Luulen että tämä hidastelu johtuu ihan tosta meidän yhteisestä ystästämme ammustaa (eli i-nom-networksista). Siksi tilasinkin tilaa ammuun vastustajalta futuronilta. Sori te ammuulaiset jotka saatatte lukea tätä :) kyllä minun sivustoni tällä palvelimella pysyvät, mutta muut sivustot menevät vähän muualle luulen :)

Kuisma kommentoi 2051 päivää sitten

Eihän tämä ammuun palvelimella ole vaan Futoronin. Outoja nuo välillä ilmenevät time-outit. Korjausta vaan kehiin.

Anda kommentoi 2050 päivää sitten

Itselläni yhdeksänä kertana kymmenestä pitää yrittää artikkelia lukemaan kaksi tai kolme tai useampiakin kertoja. Aniharvoin pääsee muualle kuin tyhjälle sivulle ensimmäisellä yrittämällä.

Petri voisi tosiaan tehdä tälle jotakin, tai vaikka pistää vihaista postia Futuronille, jos vika on heidän päässään.

// Edit: olen yrittänyt lähettää tämän kommentin jo neljästi, aina pukkaa tyhjää sivua. Josko viidennellä kerralla?

kuopassa kommentoi 2050 päivää sitten

Shit happens. Ei ole osaamista eikä tietoa kuinka nopeuttaa järjestelmän toimivuutta. Jotain pientä viritelmää on jo aikaisemmin tullut tehtyä tuolla konehuoneen puolella (mm. lokitietoja ei kerätä Textpatternilla blogista ja CSS-tiedostot ladataan Textpatternin ulkopuolelta). Veikkaan tämän hidastelun olevan vain tilapäinen temppu, mutta laitanpa kuitenkin kohta Futuronille mailia ja kysyn voisiko johtua palvelimesta.

Pyydän kärsivällisyyttä. :-)

Gocom kommentoi 2049 päivää sitten

hups oletin vaan että tämä on Ammuun palvelimella. No, samaa shittiä kuitenkin :D. Outoa munkin portfolio on futuronilla ja suuri sivusto Ammuulla, yhteen sattumaa kerrakseen :D. Sano vielä että olet asunut samassa talossa niin, sekoan xD. Kuopassa taitaa olla mun toinen persoona :D, jooh ehkei kuiteskaan :*)

Tää hidastelu saattaa johtua tosta päivittäis linkki pluginista eli 2006/06/27/ mullakin toi hidastaa pikkuisen mutta käytän sitä vain päivän aikana tehtyjen uutisten näyttämiseen, enpä tiedä. Jos sen poistat niin tämän nopeus luultavammin kasvaa.

Jotakin suurta se taitaa ladata, oot tainnu muokata aika paljon tämän kommentoinnin toiminta tapaa, vaikka et oo tainnut, tämähän toimii ihan tavallisesti. Mutta säähän yhdistit noi blogin ja portfolion css:ät ainakin puoliksi jos oikein katoin, no ehkä niiden erotteleminen nopeuttais mutta ei se nopeudesta johdu vaan tästä pluginien sekamelskasta luulen. Noh, arvuuttelen vain.

Lähetin viestiä 12 kertaa…

kuopassa kommentoi 2048 päivää sitten

Ilmoitin eilen tästä hidastelusta Futuron Internetille, joka siirsi sivuston toiselle palvelimelle. Blogi ainakin itselläni toimii nyt nopeammin kuin aikaisemmin, oletteko huomanneet samaa?

Gocom: Yhteensattumia, sattumia. Tuskin ihan samassa talossa ollaan asuttu, mutta mahdollisesti jopa samassa valtiossa! Wow. Pieni on maailma. :-)

Plugineista saattaa hidastelu johtua, mutta ei niitä kehtaa ottaa pois käytöstäkään…

Laatikko kommentoi 2048 päivää sitten

Mukavan nopea pitkästä aikaa :-)

Gocom kommentoi 2048 päivää sitten

Nyt mun blogi tökkii kun asensin siihen textpatternin, tosin sain sivuston vasta tänä aamuna valmiiksi :D Piti asentaa pariin kertaan textpatterniakin ku pätkäs keskenkaiken. Ehkä vaan koneen rami loppu vaan juuri sillon ;)

Tää on nopeutunut huomattavasti tosin mulla on ajantaju niin olkona kuin olla vaan voi :P, ehkä meen nukkumaan :)

Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 14 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan . Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2006/06/27/kaikki-on-menetetty.

Korinaa kuopasta: Kaikki on menetetty.

Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Kaikki on menetetty.. Se julkaistiin %. päivä kesäkuuta 2006. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!