Korinaa kuopasta

Jo 582 juttua!

Tilaa RSS tai Atom

Gootti.net taas

Olipas muuten melkoinen urakka laittaa tuo goottisivusto kuntoon. Osa sivustoa toimii Textpatternilla, mutta sieltä löytyy lisäksi keskustelufoorumia, tapahtumakalenteria ja blogijuttuja, jotka kaikki oli erikseen päivitettävä. Taitaa jäädä tuollaiset isommat päevitysoperaatiot hieman vähemmälle. Oli kivulias kokemus.

Sivusto laitettiin siis eilen perjantai-iltana uusiksi, tai lähinnähän tuossa vain ulkoasu vaihdettiin. Navigaatio tulee vielä lähiaikoina pullistumaan jonkin verran, kunhan ensin ainakin tuo Aivovamma.nein herra saa tehtyä taikojaan…

Lisätty 14.8.2009: Poistettu linkki osoitteeseen www.aivovamma.net, sillä sivusto ei ole enää toiminnassa.

Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.

Luetuimpia blogimerkintöjä

Blogimerkintää "Gootti.net taas" muokattiin viimeksi 908 päivää sitten, eli perjantaina 14.08.2009 kello 20:08. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 7 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.

Julkaisun kommentit

Bitten kommentoi 2006 päivää sitten

Onpas epägoottimainen ulkoasu. Sopisi varmaan paremmin jollekkin ihq-kallerian tyyppiselle sivustolle :P Aika mälsä. Ei millään pahalla.

Hahaha :D

Petri kommentoi 2006 päivää sitten

Hahaha. Tuo nauru koituu vielä jonain päivänä sinulle kohtalokkaaksi. ;-) No joo. Saahan sitä mielipiteitä tuoda esiin, sitä vartenhan tässä kommentointi on olemassa. Viimeksi kun “Gnet” uusi kasvonsa ja pisti punaa poskiin, tuli paljon kommenttia ulkoasusta — ei tykätty siitä, kun oli niin synkkä, ei tykätty siitä kun oli niin iso header, ei tykätty siitä kun kahvinkeittimen tippalukko meni rikki jne. Kaikenlaista palautetta tuli silloin viimeksi. Niiden palautteiden pohjalta tämä uusi ulkoasu ja sisällön sijoittelu on sitten tehty. Header on pidetty hyvin pienenä, navigaatio hyvin selkeänä, tekstin taustaväri perinteisen valkeana. (Mutta eipä tuo tosiaan kovin gootilta näytä.)

Rolle kommentoi 2006 päivää sitten

Pöh! Minun mielestäni sivu oli ennen paljon parempi, silloin kuin se muistutti enemmän goottisivustoa. Nyt tuo näyttää liian tavalliselta portaalilta. Ainakin mainoksia voisi vähentää. Tuli vähän samanlainen olo kuin Bittenille. Aika mälsä. Ei millään pahalla.

Pääkallo näyttää hyvältä.

“Tuoreimmat keskustelut” -otsikon alla olevassa listassa vastaukset bugaavat oudosti Operalla -> näkyy yhtä riviä ylempänä mitä pitäisi.

Gocom kommentoi 2006 päivää sitten

Yhdyn samaan kuin muut, ei pahalla. Ulkoasu ei kuvaa ollenkaan rankkaa musaa ja goottilaisuutta, nyt sivusto näyttää nynneröltä. Tulee mieleen enemmänkin, hmm tuo on jopa liian rento ollakseen jonkun yhteisön sivusto, se on yhtä laimea kuin jonkun yrityksen valkoinen ulkoasu. Tuo sopisi paremminkin jollekin yritykselle ei Gootti.netille, jonka tulisi kuvastaa goottia. No nyt gootein juttu koko sivustolla on tuo mainos ja pääkallo. Se viime ulkoasu oli 10 arvoinen, nykyinen on ykkönen. Sitä edeltävä ulkoasu oli 11 arvoinen, eli alas päin se on menossa.

Jos tuosta kehua haluaa antaa niin on se kuitenkin hienon nälöinen sivuston ulkoasuksi ;) ja samalla se antoi minulle neuvon, “En enää ikinä käytä sivuston ulkoasussa valkoista” tai ainakin vähemmän. Jos tuo olisi jonkin verkkokaupan ulkoasu niin numero olisi 9, mutta Goottisivustolle oih voih… rupean itkemään enkä ilosta…

Miika kommentoi 2006 päivää sitten

Tuota noin.. On tossa aineksia hyvään ulkoasuun, mutta sivusto näyttää vain jotenkin sotkuiselta kaikkine mainoksineen.

Sitä mieltä olen tässä näin, että on tuo ulkoasu tyylikkäämpi kuin edellinen versio mutta häviää 6-0 ensimmäiselle.

Petri kommentoi 2006 päivää sitten

Oh great, now you’re killing me. “Tuoreimmat keskustelut” –laatikossa todellakin on Operan kanssa vähän hassusti nyt ne vastaukset. Piti laittaa negatiivista marginaalia niihin “Vastauksia: X” –kohtiin, koska muuten olisivat pudonneet alaspäin… Ainakin niin olisi käynyt Firefoxin ja IE:n kanssa. Yksi vaihtoehto olisi ollut käyttää absoluuttista sijoittelua tuon systeemin kanssa, mutta sekin olisi tuonut jonkin verran ongelmia, mikäli tekstin pituus olisi ollut liian pitkä. Teksti leikataan tietyn merkkimäärän jälkeen katki, sitten sen perään laitetaan kolme pistettä. Jos tuo teksti tuleekin liian pitkäksi ja jos “Vastauksia: X” –kohta olisi sijoitettu absoluuttisesti CSS:n avulla, voisi sattua kummia. Onpas tämä aika pitkä selitys asiasta, joka ei varmaan ketään kiinnosta.

Noiden mainoksien avulla tuota sivustoa pyöritetään. Ei ole kysymyksessä hyväntekeväisyysprojekti. ;-) Katsokaapas tätä prioriteettijärjestelmää, joka toivottavasti vähän selventää Gootti.net:in mainostulojen käyttämistä:

1. Sivuston domainosoite ja webhotelli (levytila, siirtokaista, tietokannat).
2. Palkinnot (esim. joku pieni lahjakortti tai CD-levy jonkun kilpailun voittajalle).
3. Markkinointi (tähän tosin ei kovin paljon mene, koko sivuston olemassaolon aikana olen markkinoinut 20 euron edestä).
4. Palkkiot vaivannäöstä (minulle, mahdollisesti myös jonkun artikkelin kirjoittajalle ja sarjiksen piirtäjälle).

Miika K kommentoi 2006 päivää sitten

Joo, komppaan edellisiä. Ehkei aivan sopivin valinta ko. sivulle, ja jotenkin vaikuttaa vähän sekavalta. Mutta perusilme on kyllä hyvä, pienellä viilaamisella (ja eri asiayhteydessä) tuo olisi varmasti oikeinkin mainio paketti. Jokatapauksessa edellinen oli mielestäni parempi, ei pahalla.

Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 7 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan . Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2006/08/12/goottinet-taas.

Korinaa kuopasta: Gootti.net taas.

Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Gootti.net taas.. Se julkaistiin %. päivä elokuuta 2006. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!