Korinaa kuopasta

Jo 582 juttua!

Tilaa RSS tai Atom

Tulipahan tuossa mieleen

Suomessa ennen väkivaltaa sisältävien televisio-ohjelmien ja elokuvien alkua ilmoitetaan elokuvan/ohjelman sisältävän väkivaltaa. Elokuva tai ohjelma saattaa sisältää kohtauksia, jotka voivat järkyttää herkimpiä katsojia.

Voisikohan sitä nostaa televisiokanavaa vastaan oikeusjutun henkisen vamman tai trauman aiheuttamisesta, jos on erehtynyt katsomaan uutisia? Uutisten alussa tai uutisten yhteydessä ei missään vaiheessa ilmoiteta niiden saattavan sisältää järkyttäviä kohtauksia tai tilanteita. Pääsääntöisesti kuitenkin jokainen uutislähetys sisältää kuvauksia ja kuvamateriaalia sodista, terrori-iskuista ja muista ikävistä aiheista. Tämän lisäksi yhdenkään tietämäni televisiokanavan minkään uutislähetyksen nimi ei edes viittaa mihinkään julmaan tai väkivaltaiseen… Uutisten nimi voisi olla edes varoittava, esim. “Huonot uutiset” tai “Arvaa kenet tänään räjäytettiin?”.

(Oikeusjuttu voisi tuottaa ihan sievoisen summan rahaa. Jos tätä blogia lukee joku lakimies tai vastaava, joka haluaa kanssani yrittää ansaita hieman helppoa rahaa, ottakoon hän yhteyttä sähköpostitse.)

Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.

Luetuimpia blogimerkintöjä

Blogimerkintää "Tulipahan tuossa mieleen" muokattiin viimeksi 1997 päivää sitten, eli maanantaina 21.08.2006 kello 18:06. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 6 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.

Julkaisun kommentit

Hiroyaki kommentoi 1997 päivää sitten

Itsekin olen miettinyt asiaa joskus… Toisaalta, uutiset välittävät asioita ihmisille, olivat asiat sitten raakoja tai ei. Tuskin oikeudessa tuota juttua voittaisi, mutta on tosiaan aika erikoinen juttu.

Vinski kommentoi 1997 päivää sitten

Sinut on haastettu! http://www.pelivoimala.net/ploki/?p=14

Bitten kommentoi 1997 päivää sitten

Jonkin sortin konservatistina voisin sanoa, että kun se on ollut aina näin, niin sen pitää olla jatkossakin näin ja, että eipä nyt tule mieleen, miksi uutisissa saa näyttää väkivaltaista materiaalia ilman ennakkovaroitusta, toisin kuin elokuvissa.

Sinun pitää nyt perustaa joku rahasto, jolla sen asianajajan rahoitat. Muuten ei tästä tule kyllä yhtää mittää :P

Katy kommentoi 1997 päivää sitten

Itseäni on mietityttänyt se, että miksi ihmisen kuolema on tapahtumana sellainen, joka helpoiten ylittää uutiskynnyksen. Yksi kuoli kolarissa Pihtiputaalla, yksi tulipalossa Ranualla. Ulkomaiden kuolemauutisissa uhriluku täytyy olla suurempi. Kymmeniä kuolonuhreja vaatinut kolari Intiassa saatetaan uutisoida, satoja uhreja vaatinut junaonnettomuus joka tapauksessa. Kaikki kuitenkin kuolevat. Ihmisiä kuolee koko ajan – mikä siinä ennenaikaisessa kuolemassa nyt niin mielenkiintoista on?

Jaatinen kommentoi 1997 päivää sitten

Kyllä meikäläistä kuolema kiinnostaa enemmän kuin elämä. Nuo tosielämäsarjatkin on niin saakelin tylsää katsottavaa. Tulisi mieluummin realitysarjoja jossa eiliminoitava surkimus oikeasti eliminoitaisiin.

Tosiasia on että kuolema ja väkivalta kiinnostaa, koska ne ovat osa elämää ja ihmisluontoa. Tosin nykyään kuolemasta on tehty vähän liian dramaattista.

Samalla voisi kysyä että mikä niissä realitysarjoissa oikein kiinnostaa? Kaikki kuitenkin elävät, joten mikä niissä toisten elämissä niin kiinnostaa?

Petri kommentoi 1997 päivää sitten

Tuho ja kärsimys ylittää uutiskynnyksen, etenkin jos kyseessä on joku erityislaatuinen tapahtuma. Ei paljon tee mieli katsella ja seurata maailman menoa. Jotenkin huvittavia vielä nuo MTV3:n loppukevennykset — ensin luetteloidaan varttitunnin verran kuolemasta, epäoikeudenmukaisuuksista ja tragedioista, sitten kevennetään fiilistä kertomalla esim. jostain eksyneestä ankanpoikasesta. Sitten uutisankkurit nauravat vaivaantuneesti. Sitten voidaankin jo toivottaa hyvää yötä ja kauniita unia. Tuitui.

Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 6 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan . Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2006/08/21/tulipahan-tuossa-mieleen.

Korinaa kuopasta: Tulipahan tuossa mieleen.

Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Tulipahan tuossa mieleen.. Se julkaistiin %. päivä elokuuta 2006. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!