Mediaheebo on nuori Raahessa majapaikkaansa pitävä Web-sivuja suunnitteleva yritys, joka painottaa asiakastilausten toteutuksessa erityisesti työn laatua ja toimivuutta. Mediaheebon takana häärää yrityksen perustaja, Joona Heinilä, jonka lisäksi firman apumiehenä käytetään Riku Immosta. Heinilä perusti Mediaheebo-toiminimen kuluvan vuoden helmikuussa. Lievän hämmästyksen ja uteliaisuuden saattamana lähestyin Mediaheeboa selvittääkseni, mikä sai Heinilän täyttämään yrityksensä perustamiskirjat.
Joona, kerro hieman yrityksen taustasta. Ensinnäkin, mistä syntyi nimi “Mediaheebo”?
Yksi yrityksen perustamisen haastavimmista osista oli lukuisien nimivaihtoehtojen puiminen ja pyörittely. Oikeastaan “heebo”-sanan ympärille lähdettiin nimeä suunnittelemaan alun perinkin, johtuen pitkälti jo voimassaolevasta hosting-palvelusta, johon domainosoite www.heebo.org sisältyi. Pitkän pohdinnan tuloksena päätimme Rikun kanssa käyttää nimeä Mediaheebo, sillä se ensinnäkin on luonteva valinta yritysmuodolle “yksityinen elinkeinonharjoittaja”, ja ennen mahdollisesti hankittavaa omaa domainosoitetta, olisi helppo käyttää alidomainosoitetta media.heebo.org!
Entä missä vaiheessa yrityksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi — oliko se spontaani teko vai starttilaukaus pitkään muhineen tavoitteen saavuttamiseksi?
Joona:
Firman perustaminen alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä jo viime vuoden lokakuussa, jolloin Riku ilmoitti haluavansa liittyä projektiin. Itse asiassa firman pystyttäminen kesti neljä kuukautta, tosin viime vuoden joulukuussa ideaa ei juurikaan hauduteltu. Vuodenvaihteen jälkeen asia otettiin taas esille, ja sitä ryhdyttiin saattamaan eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Luonnollisesti yritystoiminnan alussa eräiden yritystoimintaan liittyvien rutiinitehtävien hoitaminen vaatii vielä harjoitusta. Mediaheebo antaa tulevaisuutta ajatellen kullanarvoista kokemusta pienyrityksen toiminnasta. Pienestä haaveesta tuli totta 9. päivä helmikuuta, jolloin sain Mediaheebon Y-tunnuksen.
Pyöritätkö yritystoimintaa koulun ohella, vai toisinpäin?
Joona:
Se on vielä tässä vaiheessa koulun ohella tehtävää työtä. Kysymyshän on ensisijaisesti siitä, miten koulusta jäljelle jäävän aikansa käyttää ja minkälainen kyky on organisoida viikon tapahtumia. Täytyy kuitenkin muistaa, että lukio-opiskelu ei ole vain koulussa käymistä. On hyvä asia, että pystyn delegoimaan hommia Rikulle Kotkaan, sillä lukion koeviikot ovat täällä Raahessa eri aikaan kuin Rikulla. Töiden ja työpaineiden kasaantumisen vuoksi katson olevan järkevintä käyttää ulkopuolista apua.
Mikä on Rikun rooli yrityksessä? Mediaheebon nettisivuilla hänet mainitaan yhteystiedoissa, mutta nimen ja sähköpostiosoitteen lisäksi hänestä muuta ei juurikaan paljasteta.
Joona:
Hyvä kysymys. Riku hallitsee graafisen suunnittelun lisäksi pätevän merkkauksen, jonka vuoksi hän on juuri oikea henkilö hoitamaan Mediaheebossa toisen Web-suunnittelijan tehtäviä. Tutustuimme oikeastaan noin vuosi sitten molempien silloisten weblogien kautta — tuolloin huomasin, että miehellä on sekä taitoa että visuaalista silmää. Arvostan hänen ratkaisujaan, ja uskon, että hänellä on motivaatiota hoitaa Mediaheebon kautta syntyneitä projekteja jopa yksin. Toivon hänen olevan halukas jatkamaan Mediaheebon palveluksessa niin kauan kuin hänessä kytee halu suunnitella Web-sivuja! Yrityksemme nettisivuille on tarkoitus laittaa hieman kattavampi esittely meistä kummastakin, mutta se on vielä suunnitteluasteella.
Riku:
Olen ollut Mediaheebossa mukana alusta asti. Joskus viime vuoden loppupuolella Joonan kanssa juttelimme niitä näitä, hänellä oli tuolloin joitakin orastavia ideoita Heebo-projektia koskien. Minä sitten ängin mukaan projektiin ja tässä sitä nyt ollaan. Asemastani yrityksessä kertoo varmasti jotain se, että ilman minua Mediaheebon nimi ei välttämättä olisi Mediaheebo.
Joona on hyvin kiireinen mies, joten meikäläisen hommaksi jää kaikki se mitä Joona ei ehdi tekemään. Joko minä hoidan merkkauksen tai sitten ulkoasun suunnittelun, se riippuu tapauksesta. Ideana on kuitenkin se, ettei yhden ihmisen tarvitse tehdä kaikkea. Tehtävän työn määrä pysyy näin myös hallittavissa mitoissa ja täten kumpikaan meistä tuskin saa burnouttia tai muuta vastaavaa.
Web-sivujen tekemiseen erikoistuneita yrityksiä ja yksityishenkilöitä on nykyaikana valtavasti. Miten Mediaheebo eroaa massasta?
Joona:
Mediaheebon vahvuuksiksi kuuluu ehdottomasti asiakaslähtöisyys ja palveluiden edullisuus. Voimme tarjota keskimääräistä laadukkaammat Web-sivut huokeammin kuin useimmat muut saman alan toimijat. Palveluiden edullisuuteen vaikuttaa osaltaan se, että emme kumpikaan vielä maksa itse vuokraa asunnostamme. Edellä mainitussa asiakaslähtöisyydessä viitataan siihen, että pyrimme toteuttamaan asiakkaan toiveet mahdollisimman tarkasti, mutta samalla kuitenkin annamme esim. sivuston ulkonäköön ja käytettävyyteen liittyviä ehdotuksia. Asiakaslähtöisyyteen kuuluu myös, ettemme laskuta asiakasta etukäteen, vaan vasta sitten kun valmis tuote on esitelty asiakkaalle ja hiottu viimeistä piirtoa myöten.
Suosimme ilmaisia vapaaseen lähdekoodiin perustuvia ohjelmia (kuvankäsittelyn saralla esimerkiksi Gimp- ja Inkscape-nimiset ohjelmistot). Tarjoamme myös Web-sivuston päivitystyökalujen integroimista sivustolle: osaamme rakentaa sivuston ongelmitta mm. Textpatternin, Joomlan tai Wordpressin päälle. Opastamme asiakasta päivitystyökalun käytössä.
Mediaheebo tarjoaa myös logojen, pienten mainosten ja käyntikorttien toteutukseen liittyviä palveluita. Keskitymme ainakin aluksi pienempiin kokonaisuuksiin, erityisesti Web-suunnitteluun ja siihen liittyvään grafiikkaan.
Yrityksen nettisivuilla tuodaan esiin keskittyvänne verkkosivujen toteutuksessa erityisesti laatuun ja toimivuuteen. Nuo “arvot” kuulostavat hienoilta, mutta mitä niillä tarkalleen tarkoitetaan?
Joona:
Laatu ja toimivuus ovat asia, jota ei pitäisi Web-suunnittelussa sivuuttaa. Ne ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa. Pyrimme laadukkaaseen ja ulkonäöllisesti hyvään lopputulokseen. Myös sivuston toimivuus on tärkeä osa laatua. Testaammekin asiakkaan nettisivut useaan kertaan eri Web-selaimilla, myös eri käyttöjärjestelmillä. Mainittakoon, että Internet Explorer -selaimen eri versioiden kanssa sivuston toimivuutta testattaessa on useimmiten kova, ja joskus raakakin, vääntö. Tähän mennessä IE:llä ilmenneet ongelmat on kuitenkin joka kerta kukistettu. Karu totuus on se, että uudempien nettiselainten (*Firefox* ja Opera) räjähdysmäisestä kasvusta huolimatta Internet Explorer on edelleen se selain, jota valtaosa ihmisistä käyttää. Selaimen 7. versio on toimiva, mutta sitä vanhemmissa versioissa on puutteita.
Web-standardien noudattaminen on suotavaa useastakin syystä. Nettisivujen merkkauksen loogisuus ja selkeys on tärkeää jo senkin takia, koska teemme nettisivuja Rikun kanssa kahdestaan — toisen nettisivuun toteuttamat ratkaisut on helppo hahmottaa. Toinen, tärkeämpi, syy on puhtaasti se, että nettiselaimet tulkkaavat koodin nopeammin ja hakukonenäkyvyys paranee. Asiakkaalle erityisesti jälkimmäisistä syistä on huomattavasti hyötyä: sivujen latautumisajat pienenevät ja hakukoneet voivat tuoda nettisivuille uusia kävijöitä.
Otetaan tähän väliin kuvitteellinen tilanne, jossa minä tilaan Mediaheebolta nettisivut aloittavalle yritykselleni. Minkälainen tapahtumaketju käynnistyy kun otan teihin yhteyttä ja kerron pian perustettavan yritykseni tarpeista? Esimerkissä yritykseni tarvitsee koko paketin: ulkoasun ja logon suunnittelun sekä toteutuksen, sivuston rakentamisen ja domainosoitteen sekä webhotellin hankkimisen.
Joona:
Kun asiakas ottaa meihin yhteyttä, kysymme ensin hieman taustatietoja hänen yrityksestään. Tiedustelemme samalla alustavasti minkätyyppiset nettisivut yritykselle sopisivat. Jos asiakkaalla ei vielä ole voimassa olevaa webhotellia tai domainnimeä, etsimme hänelle edullisen webhotellin, joka vastaa hänen tarpeitaan. Webhotellin ja domainosoitteen rekisteröimisen voi tarvittaessa hoitaa vasta varsinaisen nettisivusston suunnittelun jälkeen.
Meidän Mediaheebossa täytyy totta kai tietää, miten eri tyyliset sivustot rakennetaan. Jos asiakkaalla ei ole suunnitelmaa tarvitsemistaan nettisivuista, teemme sivuston pohjatyön yhdessä asiakkaan kanssa. Projektin alkuvaiheessa pyydämme asiakkaalta tilaukseen liittyvät materiaalit ja tiedot, jotka hän voi toimittaa meille joko sähköisesti tai postissa. Sivuston rakentamisessa menee karkeasti arvioiden muutamasta päivästä viikkoon, riippuen tietenkin sivuston laajuudesta ja omista koulukiireistäni.
Ennen laskutusta lähetämme asiakkaalle sähköpostitse viestin, jossa kerromme työn lopullisen hinnan ja jossa erittelemme mahdollisesti tilatut lisäpalvelut. Sivuston laskutus hoidetaan vasta sivuston luovuttamisen yhteydessä, mutta domainosoitteen varaamisesta ja/tai webhotellin hankkimisesta koituvat kustannukset veloitetaan asiakkaalta etukäteen.
Tämän julkaisun kommentointi on suljettu.
Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 0 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Korinaa. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2007/03/03/nuori-mediaheebo-tekee-nettisivuja.