Manne-tv on vahvistanut käsityksiä romaaneista varastelevina, työtävieroksuvina ja epäsosiaalisina ihmisinä.
Noin kirjoitetaan Iltalehden uutisessa. Kyseessä on tämä nimenvaihdosjupakka, kun YLE:n esittämä Manne-tv on jostain syystä tuntunut suututtaneen Suomessa asuvat romanit. (Romaneja kutsutaan myös mustalaisiksi.) Tuo Suomen Romanifoorumi yrittää saada kyseisen Manne-tv:n pannaan. Ohjelmassa on em. foorumin mukaan romaneja koskevia kielteisiä stereotypioita.
Tämä on jokseenkin hämmentävää. Olen luullut kyseisen televisio-ohjelman olevan tosi-TV:tä. Realitya. Samaahan ne romanit tekevät tuolla kadulla kuin tuossa televisiosarjassakin. Nytkö se on stereotypioiden vahvistamista jos näytetään näköradiossa se mitä on nähty verkkokalvojen kautta tapahtuneen livenä jo sukupolvien ajan? Kilin kellit. Perin omituista. Ja kummallisemmaksi menee. Tuossa Iltalehden uutisessa oikein kauniin kukkaiskielen kautta kerrotaan miten suomalaiset, valtaväestö, kärsii romaneihin kohdistuvista ennakkoluuloista. Ennakkoluuloista.
Tämä on tätä aikaa kun asioita kutsutaan käyttäen mitä kieroimpia termejä. Kohta uskalla sanoa kissaa katiksi kun sekin voi vaurioittaa elukan* herkkää minäkuvaa.
*) Oho, käytin sanaa elukka! Olenpas minäkin hirviömäinen. Taidan olla ihan melkein varmasti rasisti ja tunteeton barbaari.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Manne-tv" muokattiin viimeksi 1063 päivää sitten, eli torstaina 12.03.2009 kello 12:12. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 5 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.
Ennakkoluulot voi osoittaa vääriksi vain, jos ne eivät alunperinkään perustu todellisuuteen.
Tuon ohjelman uutta nimeä haetaan oikein kilpailun avulla, johon kukin asiasta kiinnostunut voi osallistua. Eräitä nimiehdotuksia löytyy Laiva on täynnä -blogin ao. asiaa käsittelevän kirjoituksen kommenttien seasta. Ehdotuksien joukosta löytyy aika päteviäkin ehdotuksia, vai mitä sanotte esimerkiksi nimiehdotuksista “Puukko ja keuhko”, “Häiritsevä tekijä”, “Mustalaisen viemää” tai “Rehellisyys maan perii”?
Pitänyt jo pitkään kommentoida tähän, mutta päässyt unholaan.
Minulta on mustalaismies varastanut fillarin, joten itselläni on ennakkoluuloja.
“Manne-tv on vahvistanut käsityksiä romaaneista varastelevina, työtävieroksuvina ja epäsosiaalisina ihmisinä.”
— Sellaisiahan he ovat, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (en tunne yhtään poikeusta).
Manne ei ole kirosana, ei myöskään neekeri, vittu opettajatkin opetti, että musta mies on neekeri ja se on neekerilandiasta afrikasta ja mannet on mustalaisia, eli siis manneja. Nykyään mustalainenkin on haukkumasana…. Me ollaan valkkareita ja noi muut on mitä on… sillä siisti!
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 5 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Sekalaiset. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2007/06/29/manne-tv.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Manne-tv.. Se julkaistiin %. päivä kesäkuuta 2007. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!