Onpas siitä taas kulunut pitkä aika kun viimeksi kirjoittelin tänne. On ollut kiireitä, niitä on edelleen. Kunhan sitä kullankallista luppoaikaa alkaa ilmaantumaan, voisin kirjoitella esimerkiksi näistä jutuista:
Tiedostonsiirtolomakkeen ulkoasun muokkaaminen CSS:n avulla. Tästä on olemassa jo toimiva demo, jonka innoittajana toimi Niceonen blogissa mainittu Shaun Inmanin esittelemä keino säätää file inputin ulkoasua JavaScriptia ja CSS-merkkausta käyttäen. Meitsin kikka kakkonen ei tarvitse lainkaan JS-koodia, joten who’s the man?
Aamulla herätessäni yöunilta heräsi sellainen vänkä idea. Siinä Textpatternin avulla voidaan luoda kullekin blogimerkinnälle uniikki ulkoasu. Joo-o. Tämä ei sinänsä ole kovin innovatiivinen idea, mutta sitä voisi kehitellä…
Blogimerkinnän julkaisuhetken aikaleimaa voi muokata, eli voidaan tulostaa esimerkiksi julkaisun julkaisuhetken kuukauden numero. Se numero voidaan liittää CSS-ryhmäselektoriin. Tällä tavoin saamme ryhmiteltyä kunkin blogimerkinnän yhteen 12:sta eri kastista. Kuukausia kun on tusinan verran. Idean laittaminen hyötykäyttöön onkin sitten vähän toinen juttu, mutta ainakin julkaisun tyylittelyn kannalta tämä voisi olla avuksi. Tyylitiedoston kauttahan voisi laittaa esimerkiksi joulukuussa julkaistuihin juttuihin lumihiutaleita tai muita siihen vuodenaikaan kuuluvia juttuja — vastaavasti taas kesäkuussa ilmestynyt julkaisu voisi saada jotain lämpimään vuodenaikaan miellettäviä kuvia tai värejä tms. Tämän idean takana toimii siis julkaisun julkaisuhetkestä poimittava kuukauden numero tai nimi, mikä niitataan vaikkapa div-lootan sisälle:
<div class="kuukausi-nro-<txp:posted format="%m" />">
Tämän julkaisun kommentointi on suljettu.
Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 0 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Web. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2007/09/20/jutun-juurta.