Etsin sellaista heppua joka tietää mitä tekee. Pitäisi saada pari JavaScript-skriptiä sulautettua osittain keskenään. Toinen skripti luo Google Maps -karttakohteita ja toinen taas mittaa kartalle annettujen pisteiden välimatkat. Kumpikin skripti on jo olemassa, mutta en vaan osaa enkä saa niitä toimimaan keskenään sulassa sovussa.
Ikuistettakoon historiallisista syistä vielä tällainen muuttolintuasia. Tässä Porvoon seudulla on nyt muutaman viime päivän ajan kruisaillut edestakaisin sellaisia suuria hanhien parvia, jotka aamusella kaakattavat tuosta keittiön ikkunasta katsottuna vasemmalta oikealle ja nyt sitten taas klo 17.00 aikoihin tulivat sieltä jostain oikealta vasemmalle.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "JavaScript-osaajaa etsitään" muokattiin viimeksi 365 päivää sitten, eli torstaina 12.03.2009 kello 12:12.Tähän kirjoitukseen ei ole naputeltu yhtään kommenttia.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 0 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Uutiset. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2007/10/06/javascript-osaajaa-etsitaan.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää JavaScript-osaajaa etsitään.. Se julkaistiin %. päivä lokakuuta 2007. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!