Google haluaa kannustaa eri alojen eksperttejä kirjoittamaan kattavia artikkeleita hyvin tuntemistaan aihealueista.
Google on aikeissa avata knol-nimisen artikkelipankin. Siitä kaavaillaan jonkinlaista kilpailijaa Wikipedialle. Ihan samaa kaavaa Googlen vastine ei tule noudattamaan kuin kilpailijansa, sillä knolissa vain artikkelin kirjoittanut taho voi muokata juttuaan toisin kuin Wikipediassa, jossa yhteisön jäsenet voivat tehdä omia muokkauksiaan luoduille sivuille. Knolissa pyritään luomaan kilpailua samaa aihetta käsittelevien artikkelien välille — porukkaa kannustetaan luomaan juttuja samoista aiheista, joista sitten paras artikkeli valitaan edustamaan siinä käsiteltävää aihetta. Artikkelisivut on luotava omalla nimellä. Knol ei tällä kaavalla tule kokemaan samoja ongelmia kuin Wikipedia, jossa kuka tahansa pystyy tekemään muutoksia sivuille.
Knol-projekti on tällä hetkellä testivaiheessa, josta pääsee nauttimaan vain harvat ja valitut jäsenet. Se julkaistaan suurelle yleisölle todennäköisesti parin kuukauden kuluttua.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Google luo kilpailijan Wikipedialle" muokattiin viimeksi 368 päivää sitten, eli torstaina 12.03.2009 kello 12:12. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 9 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.
Kiinnostava konsepti. Knolin kehitystäkin on varmaan ihan kiinnostavaa seurata, sitten kun se tulee julkisuuteen. Tuskinpa se Wikipediaa syö, mutta kilpailu on aina hyvästä.
Tuo Googlen Knol kuullostaa aika lailla Everything2:lta, joka perustuu myös siihen, että ainoastaan artikkelin kirjoittajat tai riittävän karman omaavat olevat kirjoittajat (ylläpitäjät) voivat muokata kirjoituksia ja äänestyksellä valitaan ne mitkä kirjoitukset näytetään. Myös Urban dictionarykin käyttää erikirjoittajien selitysten äänestystä näytettävien selitysten valitsemiseen, mutta se on vähän erityyppinen systeemi jo.
Ihan mielenkiintoista sinänsä. En kyllä jaksa uskoa että tämä kilpailija kuitenkaan söisi Wikipediaa suuhunsa, jolla on omat puutteensa ja ansionsa.
“Totuus on tuolla ulkona”
Olisi samantien lisännyt wikipediaan pari tuhatta juttua ja lahjoittanut rahaa.
Google tavoittelee Knolilla huomattavaa taloudellista etua. Wikipedia saa MySpacen jälkeen toiseksi eniten kävijöitä Google-hauista ja Google on Wikipedialle luultavasti tärkein liikenteen lähde. Jos näistä kävijöistä osakin saadaan tyytymään Knoliin perustiedon hankinnassa, puhutaan jo aika mittavista mainostuloista.
Knol-artikkeli laitetaan luonnollisesti paraatipaikalle Googlen hakutuloksiin ja se on kätevä tekosyy hilata kilpailevaa Wikipedia-artikkelia tuloksissa alaspäin.
Googlella on varmasti taloudellisetkin intressit mielessä, mutta en usko sen rahan tahkoamisen tulevan suurelle yleisölle kovin vahvasti esille. Google haluaa varmasti yrittää säilyttää edelleen sellaisen hyväntekijän* ja rennon firman imagon.
*) Lafkahan on tuossa hiljattain uutisoinut jakavansa kymmeniä miljoonia jenkkidollareita mm. köyhyyden poistamiseen ja ilmastonmuutoksen hidastamiseen tähtääviin projekteihin.
Arvelen samaa tuosta imagojutusta. En itsekään usko että mainoksia laitetaan Knolissa kovin keskeisille paikoille, korkeintaan yhtä näkyvästi kuin hakutuloksiin. Onhan mainoksia nytkin esim. Gmailissa eivätkä ne ole ainakaan itseäni häirinneet.
Mutta kun volyyymiä eli kävijöitä ja artikkeleita on tarpeeksi, kertyy pikku puroistakin isot virrat.
Vaikuttaa luotettavammalta kuin Wikipedia ja laadukas vaikutelta tulee esimerkki artikkelista. Laitan korvantaakse…
Ja sananvapautta Kiinaan! Ei unohdeta.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 9 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Web. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2008/01/17/google-luo-kilpailijan-wikipedialle.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Google luo kilpailijan Wikipedialle.. Se julkaistiin %. päivä tammikuuta 2008. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!