Olen täällä blogissa aikaisemminkin kertonut onnettomuuksista, joita ikkunan toisella puolen on tapahtunut. Tällä hetkellä noin kello 21:20 Porvoon McDonald’sin nurkilla on tapahtunut ilmeisesti auto-onnettomuus. Liikenne kuitenkin näyttää sujuvan ihan normaalisti. Hälytysajoneuvoja on paikan päällä.
Varsinainen onnettomuus tapahtui noin 10 minuuttia sitten, mutta en kiinnittänyt sireenin ulisemiseen huomiota, sillä tätä isoa tietä pitkin kulkee päivittäin useasti kaikenlaisia piipaa-autoja.
Kansalaisjournalisti Ikonen seuraa tilannetta ja päivittää niistä lähes reaaliaikaista informatsuunia Suurelle Yleisölle.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Porvoossa McDonald'sin nurkilla tapahtui onnettomuus" muokattiin viimeksi 368 päivää sitten, eli torstaina 12.03.2009 kello 12:12. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 2 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.
Kello 13:05 tapahtui uusi onnettomuus, mutta nyt ihan vastapäisen autotien puolella, jossa pari kaaraa törmäsi toisiinsa melkoisen hiljaista vauhtia (ikkunoita kuuluu menneen rikki kuitenkin, kun lasinpalaset narisevat muiden autojen ajaessa tietä pitkin). Kansalaisjournalisti is back! Tilannetta seurataan…
Kello 13:15 paikalle saapui kaksi ambulanssia, joten ehkä tuossa sittenkin kävi huonommin kuin miltä näyttää. Viininpunainen henkilöauto ja vaalea pakettiauto kolhaisivat toisiaan. Liikenne hieman sekaisin. Taustalla kuuluu poliisiauton (tai muun hälytysajoneuvon) pillien ulinaa.
Kello 13:16 paikalle ajoi palokunnan sammutusauto, palomiehet yrittävät saada kolhiintunutta viininpunaista henkilöautoa käynnistymään, jotta se voitaisiin siirtää pois tieltä.
Kello 13:19 ajoneuvoliikenne onnettomuuspaikan ympärillä kasvanut radikaalisti, uteliaat ajavat pillurallia paikan ympärillä.
Kello 13:21 paikalle saapui poliisin pakettiauto ilman valoja, ilman sireeniä.
Kello 13:25 yksi poliiseista näyttää ottavan valokuvia tapahtumapaikalla, yksi palomies hillitsee ohiajavien autoilijoiden kulkua.
Kello 13:27 vilkkuvat valot vetävät muita autoilijoita puoleensa kuin jokin hyvin vetovoimainen asia... Liikenne sujuu melko hyvin, mutta McDonald'sin suunnalta saapuva kaista aika tukossa ja jonoakin ehtinyt muodostua.
Kello 13:30 hopeanvärinen onnettomuuteen joutunut pakettiauto ajoi pois paikalta hiljaista vauhtia.
Kello 13:33 kysyin itseltäni, onko minulla muuta elämää kuin kirjoittaa onnettomuuksista nettiblogiin. En uskalla ajatella vastausta. Toinen ambulansseista poistui paikalta ilman sireeniä, ilman hätävaloja.
Kello 13:36 myös toinen paikalle saapuneista ambulansseista poistui ilman hälyä.
Kello 13:40 paikalle ajoi vilkut päällä punainen lava-auto, joka hakee onnettomuudessa vioittuneen henkilöauton kyytiinsä.
Kello 13:46 viininpunainen kaara lavalla, pöpelikön seasta näyttää löytyvän vielä yksi tummanvihreä henkilöauto. Ehkä se onkin onnettomuuden toinen osapuoli, eikä vaalea pakettiauto. Yllättäviä käänteitä.
Kello 13:48 tilanne päättyi, kun kaksi vioittunutta kansanautoa roudattiin pois paikalta ja palokunta sekä poliisin pakettiauto lähtivät. Mää lähden suihkuun.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 2 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Korinaa. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2008/04/03/porvoossa-mcdonaldsin-nurkilla-tapahtui-onnettomuus.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Porvoossa McDonald'sin nurkilla tapahtui onnettomuus.. Se julkaistiin %. päivä huhtikuuta 2008. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!