VentureBeat uutisoi Googlen saattavan lähitulevaisuudessa viedä mainostusmörssärinsä Webin ulkopuolelle, nimittäin videopeleihin. Uutisen mukaan Googlella on teknologia valmiina, jolla se voi viedä mainoksensa nettipelien lisäksi konsolipeleihin, kännykkäpeleihin ja esimerkiksi CD:ltä pelattaviin peleihin. VentureBeat hehkuttaa hakukonejättiläisen tarjoaman AdSense-mainostusohjelman uusinta viritelmää, nimeltään Adsense for Games, testatun tähän mennessä jo useiden kuukausien ajan kaikessa hiljaisuudessa.
Englanninkielinen artikkeli hypettää “lähteiden”, joita VB ei tarkemmin syystä tai toisesta ole nimennyt, kertoneen AdSense for Games -tuotetta lähellä olevien tahojen kertoneen sille peleihin integroidusta mainostustavasta. Google pyrkii tarjoamaan mainostajille mahdollisuuden upottaa videomainoksia peleihin ja käytännössä mainos voidaan esittää pelaajalle vaikkapa niin, että pelihahmo esittelee hänelle näytettävän mainoksen tyyliin: “Ja nyt vuorossa sananen sponsoriltamme”.
VB:n eilen 30. päivä julkaiseman uutisen mukaan ainakin USA:ssa mainostajat ovat erittäin kiinnostuneita pelien sisällä tarjottavasta mainonnasta, sillä se on tehokas tapa tavoittaa sellaisia nuoria miespuolisia pelaajia, jotka eivät töllötä telkkaria.
Tämän julkaisun kommentointi on suljettu.
Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 2 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Web. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2008/07/31/googlelta-mainoksia-peleihin.
Teemu kirjoitti 14 päivää sitten:
Jau!
Hienoja ja mielenkiintoisia blogauksia koko blogi täynnä. Ihmettelen vain, että miksi sivustosi vieraskirja on vieläkin kiinni? Toistaiseksi on yli kaksi vuotta? :-)
Lyhyt.com ei näytä enää toimivan (bongasin satunnaisesta blogauksesta), mutta et taida edes enää omistaa sitä. :-(
Petri kirjoitti 12 päivää sitten:
Kiitoksia kannustavasta kommentista, Teemu! Se vieraskirja on varmaan lopullisesti suljettu, sillä en jaksa niihin viesteihin vastailla tai sitä v-kirjaa moderoida jatkossa. Vieraskirjaan tuli aikaisemmin paljon roskapostia, joten meni maku sen suhteen. Lyhyt.com on taas jo tuossa aikoja sitten myyty eteenpäin. Se on ollut jo kahdeksan kuukauden ajan erään toisen suomalaisen webmasterin käsittelyssä.