Korinaa kuopasta

Jo 582 juttua!

Tilaa RSS tai Atom

Nebula tiltt..

Iltapäivälehti Ilta-Sanomienkin huomioima Nebulan suunnalla tapahtunut laiterikko, joka on vaikuttanut haitallisesti alla listattujen palveluiden toimintaan, on näemmä kohta saatu kuntoon. Kello on 02:10 aamulla. Nebula uutisoi eilen iltapäivällä kello 19 pintaan sen Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa laitesalissa tapahtuneen jonkinlainen häiriö sähkönsyötössä. Joitakin hetkiä sitten Nebulan nettisivuilla julkaistu tiedote kertoo, että “uudelleenjärjestelyjä” ja huoltotoimia tullaan jatkamaan Lauttasaaressa yön yli. Palveluntarjoajan sähkövika vei alla mainittuja saitteja saavuttamattomiksi. Tämänkertainen häiriö taisi aiheuttaa useiden tuntien ajaksi sen, ettei sivustoille päässyt lainkaan. Nebulan tarjoamat konesalipalvelut maksavat halvimmillaan 125 euroa kuukaudessa. Siihen hintaan vielä palvelimen hankkiminen ja sen ylläpitokustannukset… Hahaa, sattuu sitä paremmissakin piireissä.

Nebulalaisten vika koski ainakin näihin:

Lisäys 18.8.: Digitoday uutisoi Nebulan palvelimen puolella tapahtuneen vian vaikuttaneen jopa 1500 palvelimeen ja yli 8000 asiakassivustoon. Nebula kertoi aamulla minulle sellaista, että Lauttasaaressa tapahtunut vika johtui laiterikosta eikä siinä ollut luontoemolla tai inhimillisellä erheellä sijaa.

Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.

Luetuimpia blogimerkintöjä

Blogimerkintää "Nebula tiltt.." muokattiin viimeksi 4478 päivää sitten, eli torstaina 12.03.2009 kello 09:09. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 1 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.

Julkaisun kommentit

Kuisma kommentoi 4678 päivää sitten

Tuli muuten vastaan tämmöinen mielenkiintoinen sivusto (http://www.impro.fi). Siellä kun vähän tekstiä maalailee…

Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 1 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan . Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2008/08/17/nebula-tiltt.

Korinaa kuopasta: Nebula tiltt...

Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Nebula tiltt. Se julkaistiin 17. päivä elokuuta 2008. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!