Typerä otsikko, mutta parempaakaan en keksinyt. Keksin kuitenkin sellaisen älynväläyksen, että voisi olla aika hauska juttu näin nörttiasteikolla mitattuna jos voisin seurata kertarysäyksellä sitä, ovatko nettisivustoni pystyssä vai nurin. Jos sivusto on saavuttamattomissa esimerkiksi sen takia kun MySQL-palvelimeen ei saa yhteyttä, se voi olla aika ikävä kokemus saitin käyttäjille ja mahdollisesti myös sivustolta kerättävien mainostulojen kannalta. Se, että palvelin on pystyssä ja saavutettavissa, voi muodostua rasittavaksi taakaksi jos sivustoja on useita seurattavana.
Meikäläisellä on kourallinen kriittisiksi mieltämiäni sivustoja, joissa ilmenevistä vaivoista haluan saada mahdollisimman nopeasti tiedon. Senpä takia nörttäilin ja googlettelin palvelimen uptimen tarkistavia tietokoneohjelmia. Yhdeksi näpsäkäksi työkaluksi osoittautui Integrio Uptime Scout. Se on omalla tietokoneella taustalla pyörivä softa. Ohjelmaan ilmoitetaan nettisivustojen osoitteet ja valitaan miten usein sivustoille pääsemisen onnistuminen tarkistetaan. Tämä softa on kaiketi ihan mainio, mutta siinä on pari heikkoutta. Se ensinnäkin toimii vain tässä omassa tietokoneessani, joten se ilmoittaa palvelimilla havaituista häiriöistä vain jos ohjelma on päällä. Hämärämpi vaiva Integriossa on se kun sähköposti-ilmoitusten laittaminen siinä on hankalaa, eli suomeksi sanottuna en vaan osaa. Ajattelin luoda jonkin oman sähköpostilaatikon varta vasten niitä häiriöilmoituksia varten. Sen postilaatikon sisällöt olisi sitten ideaalitilanteessa voinut imuroida kännykkään. Sähköpostitse lähetettävät ilmoitukset eivät kuitenkaan tunnu toimivan ainakaan tässä tietokoneessa. Vaiva liittyy jotenkin sähköpostipalvelimen asetuksiin.
Integrioon tutustuttuani löysin useita nettiserverille asennettavia skriptejä, joilla sivustojen taustalla pyörivien palvelinten toimivuutta voi monitoroida. Testasin sellaista PHP-skriptiä kuin phpWatch. Aaron Rosenfeldin koodaama softa on testausvaiheessa. Skripti vaikuttaa toimivan Ajaxilla ja se on aika monipuolinen, mutta en saanut sitä toimimaan kunnolla täällä Kuopassa.comin webhotellissa. Sitten tuli vastaan joku toinen keskeneräinen PHP-skripti, jota puukottamalla sain veisteltyä tarpeitani vastaavan kevyen seurantavälineen. Sen demoversiota voi vahdata ainakin toistaiseksi osoitteessa www.kuopassa.com/uptime. Tuo skripti siis käy kolkuttelemassa nettisivustojen eri portteja. Jos kolkutteluihin vastataan, näytetään vihreää valoa ja sen pituinen se. Kehittelin tästä skriptistä myös Atom-version, eli sellaisen hyvin kevyeksi riisutun syötteen, jonka jälkeen tilasin sen suoraan matkapuhelimeen. Se syöte siis vain informoi sivuston nimen aikaleiman kera + jos kaikki on niin kuin tulee ollakin, myös seuraavan infolitanian:
HTTP on OK. POP3 on OK. SMTP on OK. IMAP on OK. SQL on OK.
Tuossa PHP-skriptissä on suurimpana vaivana se, ettei skripti tietenkään lähetä automaattisesti ilmoitusta jos häiriö esiintyy. Ongelmaksi saattaa myöhemmin muodostua myös sellainen skenaario, jossa palvelimen ylläpitäjä käy vaihtamassa porttien numeroita. (Se kai on mahdollista.) Monitorointi voi olla hankalaa myös siinä tilanteessa jossa itse Kuopassa.comin palvelin kärsii häiriöstä. :-) Ojasta allikkoon, mutta ainakin sivustojen tilan voi tarkistaa kerralla aina kun matkapuhelin on mukana. Ajattelin laittaa tämän toiminnon tänne blogiin jaettavaksi vähän myöhemmin.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Palvelimen toimivuuden seuraaminen." muokattiin viimeksi 5974 päivää sitten, eli lauantaina. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 5 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Palvelimen toimivuuden seuraaminen. Se julkaistiin 26. ä. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!