Googlen väki on julkaissut yhdysvaltalaiselle käyttäjäkunnalleen jonkinlaisen musiikkihakukoneen. Se ei ole vielä Euroopan alueella näköjään toiminnassa eikä vielä ole tiedossakaan milloin se tänne rantautuu. Tämä toiminto tulee olemaan nimeltään joku Google Music tai Google Audio. Sen avulla voidaan hakea nimenomaan musiikkikappaleita, joita voi sitten ostaa suoraan hakutulosten välityksellä Googlen omien yhteistyökumppanien nettikaupoista. Tämän hakukoneen joku laskeutumissivu on tällä hetkellä täällä näin.
Itse asiassa pikaisella googlettamisella myös esimerkiksi Firefox-selaimeen integroitu Googlen hakukone voidaan laittaa hakemaan näitä musiikkihaun juttuja kirjoittamalla hakulauseen alkuun music:, eli esimerkiksi jos halutaan hakea vaikkapa heviyhtye Sentencedin musiikkia, voidaan naputella hakukenttään music: sentenced.
Googlen musiikkipalvelun partnereita ovat ainakin levy-yhtiöiden osastolta Warner Bros. Records, Sony Music, EMI ja nettipalveluiden puolelta sellaisia nimiä kuin imeem ja MySpace.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Googlelta musiikkihaku" muokattiin viimeksi 35 päivää sitten, eli lauantaina 31.10.2009 kello 06:06.Tähän kirjoitukseen ei ole naputeltu yhtään kommenttia.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 0 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Web. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2009/10/31/googlelta-musiikkihaku.
Tämä blogintapainen kirjoitusalusta sisältää Webiin liittyviä kirjoituksia Petri Ikoselta. Alussa kirjoitukset julkaistiin ilman julkaisujärjestelmää. Myöhemmin siihen asennettiin Coranto-järjestelmä, jonka Textpattern syrjäytti jossain vaiheessa vuoden 2005 loppua tai sitä seuranneen vuoden alkua.