Kytkin tähän blogiin sivun latausaikaa jonkin verran kutistavan pluginin, joka tällaisen alla näkyvän tagin voimalla toteuttaa gzip-pakkauksen. Textpatternilla hyrräävissä sivustoissa ei ole tällaista pakkausominaisuutta sisäänrakennettuna, mutta eipä tuo haittaa kun sen mahdollistava aks_header on olemassa.
<txp:aks_header gzip="1" />
Tuo tagi laitetaan Textpatternilla toimivan sivuston sivupohjan lähdekoodissa ensimmäiselle riville, jonka jälkeen pakkaus tehdään automaattisesti. Gzipin voima on meikäläiselle vähän hämärän peitossa, mutta se ilmeisesti pyrkii tarjoamaan nettiselaimelle jonkinlaisen normiversiota nopeammin latautuvan vaihtoehdon nettisivusta. Lueskeltuani tästä tuolta ihmeellisestä Internetistä, löysin tarinointia myös esimerkiksi Googlen indeksointirobotin kyvystä imaista indeksiinsä gzipillä pakatut sivut paljon rivakammin kuin pakkaamattomat. Jostain toisesta yhteydestä luin Googlen aikovan tulevaisuudessa noteerata nykyistä enemmän nettisivujen latautumisajat siten, että hitaasti latautuvat sivut saattavat saada Googlen silmissä jonkin verran huonomman maineen kuin nopeasti latautuvat.
Nämä gzipistä koituvat edut ovat hienoja asioita. Kolikon kääntöpuolen esittää DevCentral toukokuussa julkaisemassaan kirjoituksessa. DevCentralin mukaan tällainen pakkaus aiheuttaa nettiserverin prosessorille jonkin verran kuormitusta. Kirjoittaja väittää tyypillisen gzip-pakkauksen tuovan nettiselaimelle syötettävästä tiedostosta jopa kolme kertaa pakkaamatonta kevyemmän version, mutta samanaikaisesti se tulee kasvattamaan palvelimen kuormitusta.
aks_headerTässä blogissa käyttöön klikattu aks_header mahdollistaa gzipin ohessa sivun lähdekoodin rivinvaihtojen ja tyhjän tilan eliminoimisen. Kaikenlaiset rivinvaihdot ja muu tyhjältä näyttävä tila voi kasvattaa nettisivun tiedostokokoa, jolloin sen lataamisaika voi tyhjän takia kasvaa. Liitännäinen deletoi tyhjät, mutta jättää esimerkiksi näissä artikkeleissa sanojen väliin asetetut välilyönnit talteen.
Tyhjän tilan poistamisen lisäksi liitännäisen avulla voidaan tehdä 301-ohjauksia haluttuun osoitteeseen halutuilta sivuilta. Lisäksi pluginin voimalla voidaan asettaa sivun headersit halutunlaisiksi. Kaikki ominaisuudet on listattu pluginin kotisivuilla. Linkki niille löytyy avain tämän kirjoituksen yläosasta.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Gzip-pakkaus Texpatterniin" muokattiin viimeksi 773 päivää sitten, eli torstaina 24.12.2009 kello 01:01.Tähän kirjoitukseen ei ole naputeltu yhtään kommenttia.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 0 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Web. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2009/12/24/gzip-pakkaus-texpatterniin.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Gzip-pakkaus Texpatterniin.. Se julkaistiin %. päivä joulukuuta 2009. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!