Korinaa kuopasta

Jo 582 juttua!

Tilaa RSS tai Atom

Ajattelin englanniksi bloggaamista

Laitoin valmiiksi enkunkielisen puoliskon tästä Korinaa kuopasta -blogista. Meni pari tuntia rakennella tuo toisenkielinen systeemi. Vielä pitäisi laittaa johonkin näkyvälle paikalle linkki sinne ja sieltä tänne. Sen jälkeen homma alkaakin olla valmista kauraa. Meinaan tuolla englanninkielisellä puoliskolla jossain vaiheessa ryhtyä tilittämään köykäisen kielitaitoni avulla ainakin Red Orchestraan liittyvistä asioista. Tänne suomenkieliselle puolelle ei ole pitkähköön aikaan tullut uutta kirjoitettavaa, mutta se ei selity sillä etteikö olisi kirjoitettavaa, vaan siitä kun näistä blogimerkinnöistä saatava hyöty on aika pitkälti tyhjää täynnä.

Blogin englanninkielisen puoliskon tekninen toteutus oli aika helposti hoidettu, sillä pistän jatkossa englanniksi rupsutetut jutut osioon English ja suomenkielisiksi tarkoitetut kirjoitukset samaan osioon kuin ennenkin. Loin tuolle englanninkieliselle versiolle blogin alasivuistakin sopivat käännökset, jotka nekin on toteutettu osioina. Koska jokaiselle osiolle voidaan valita täältä Textpattern hallintapaneelista käsin haluttu sivupohja, voidaan sivustoista luoda helposti monikielisiäkin. Aivan täysin erossa toisistaan nämä osiot eivät ole, sillä jotkut härvelit jaetaan kummankin kielivaihtoehdon kesken. Esimerkiksi tagit ovat kummallakin puoliskolla samat. En usko kenenkään syntyperäisen britin hirveästi kilahtavan jos hän näkisikin sanan suomea tai toisinpäin.

Jos Sinä huomaat nyt jonkun ilmiselvän bugin täällä, laittelepa viästiä. :-)

Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.

Luetuimpia blogimerkintöjä

Blogimerkintää "Ajattelin englanniksi bloggaamista" muokattiin viimeksi 1373 päivää sitten, eli sunnuntaina 03.01.2021 kello 22:10. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 3 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.

Julkaisun kommentit

Petri kommentoi 5351 päivää sitten

Tämän blogin päivittäminen saattaa vähäksi ajaksi päättyä, kun rikoin Textpatternin. Kokeilin tänään korjata sitä, mutta eihän tuo tietenkään mitenkään korjaannu. Tsekkailen josko vian joskus saisi kuntoon. Sitä odotellessa kannattaa tsempata ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräistä, joka saattaa olla jotenkin tekemisissä noiden Kanadan olympialaisten kanssa. Urheilu on minulle niin etäinen asia, etten tiedä onko hän pelissä mukana, mutta nettisivuillaan toimivan blogin kautta hän on sellaista vihjaillut. Mainitsen Kaisan ja Kaisan blogin tässä siksi, että hänen nettisivunsa ovat aikoinaan Flinkdesignsin kautta toteutettuja. Vaikka saitti on vuosikausien ikäinen, se on edelleen mielestäni nättiä nähtävää. (Kuten on myös Aatoksia-blogin leiska.) Mäkäräisebn kotisivujen headerissa näkyvä vaaleanpunainen taustapalkki on aika nuori.

Bitten kommentoi 5349 päivää sitten

Joo, Mäkäräinen on olympialaisissa, ja pääsi jo kisaamaankin. Vaan ei pärjännyt. Tietääkseni tuo Mäkäräinen on kotoisin Kontiolahdelta, joka on ihan parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä täältä minun kämpiltä Joensuusta. Tsemppiä Mäkäräiselle!

Juu, Aatoksia on tosi hieno. On vaan hieno ulkoasu menossa hukkaan, kun se yks kelvoton ei kirjottele sinne…

Petri kommentoi 5349 päivää sitten

No onpas pieni maailma! Kontiolahdelta minäkin muistelen hänen olevan. Hän taisi aikaisemmin kuulua Kontiolahden johonkin urheiluseuraan tai johonkin sellaiseen.

Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 3 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan . Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2010/02/08/ajattelin-englanniksi-bloggaamista.

Korinaa kuopasta: Ajattelin englanniksi bloggaamista

Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Ajattelin englanniksi bloggaamista. Se julkaistiin 08. päivä helmikuuta 2010. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!