Hyvä ihminen! Tämä ei ole blogin etusivu. Täällä on tagiin "google" kytketyt jutut.

Google luo kilpailijan Wikipedialle.

  • Julkaistu: 17.01.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Google haluaa kannustaa eri alojen eksperttejä kirjoittamaan kattavia artikkeleita hyvin tuntemistaan aihealueista.

Google on aikeissa avata knol-nimisen artikkelipankin. Siitä kaavaillaan jonkinlaista kilpailijaa Wikipedialle. Ihan samaa kaavaa Googlen vastine ei tule noudattamaan kuin kilpailijansa, sillä knolissa vain artikkelin kirjoittanut taho voi muokata juttuaan toisin kuin Wikipediassa, jossa yhteisön jäsenet voivat tehdä omia muokkauksiaan luoduille sivuille. Knolissa pyritään luomaan kilpailua samaa aihetta käsittelevien artikkelien välille — porukkaa kannustetaan luomaan juttuja samoista aiheista, joista sitten paras artikkeli valitaan edustamaan siinä käsiteltävää aihetta. Artikkelisivut on luotava omalla nimellä. Knol ei tällä kaavalla tule kokemaan samoja ongelmia kuin Wikipedia, jossa kuka tahansa pystyy tekemään muutoksia sivuille.

Knol-projekti on tällä hetkellä testivaiheessa, josta pääsee nauttimaan vain harvat ja valitut jäsenet. Se julkaistaan suurelle yleisölle todennäköisesti parin kuukauden kuluttua.

Tagit:

Google Maps ja Textpattern: osa 2.

  • Julkaistu: 20.01.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Google Maps esittää Gootti.net:in Goottikaupat kartalla -palvelussa goottikauppojen sijainnit Suomessa.Tässäpä teille Google Maps & Textpattern -sarjan toinen osa. Yritetään hahmottaa miten Google Maps -karttapalvelua voisi hyödyntää mahdollisimman vähäisellä vaivannäöllä omassa blogissa tai muussa verkkopalvelussa. Pistetään karttasysteemi toimimaan Textpatternilla, jotta karttakohteiden lisääminen, muokkaaminen ja poistaminen onnistuisi joutumatta itse räpläämään kartta-alueen lähdekoodia. Annetaan Textpatternin tehdä työ puolestamme — sidotaan ensin karttatoiminto ja TXP toisiinsa.

Edellisessä tätä asiaa käsittelevässä blogimerkinnässä vähän pohjustettiin ja alustettiin Google Maps -karttojen lisäämistä nettisivuille. Tarvitaan tosiaan API-avain, joka on ilmainen ja jonka saa haettua Googlen karttapalvelusta parilla napinpainalluksella. API-avainkoodin hakemisen jälkeen se lisätään nettisivun lähdekoodiin, <head></head>-osion sisään… Kannattaa lukea blogimerkintä “Google Maps ja Textpattern: osa 1”, sillä sieltä löytyy aika selväkielisesti ohjeet API-koodin liittämiseksi nettisivun lähdekoodiin, kuin myös kartta-alueen määritteleminen sivun lähdekoodiin.

Kartan tekeminen

Otetaan mallia Gootti.net-sivustolla löytyvästä karttapalvelusta, missä listataan suomalaisten goottikauppojen ja muiden samanhenkisten liikkeiden sijainnit kartalla. Se on toimiva esimerkki.

Kartta-alue määritellään vaikkapa näin:

<div id="map" style="width:500px; height: 500px"></div>

Kartta tulee siis näkyviin 500 kuvapikseliä leveänä ja korkeana. Kartta on niin iso tai pieni, leveä tai korkea, kuin mikä sille ilmoitetaan CSS:n avulla.

Jos käyttäjän nettiselaimessa ei ole JavaScript-koodin suorittaminen sallittu, tällöin karttaa ei näytetä. Voidaan tunkea tuonne div-parin väliin jotain tekstiä tai kuvaa siltä varalta, että tuo JS on pois käytöstä (tai jos nettiselain ei jostain muusta syystä kykene näyttämään karttaa):

<div id="map" style="width:500px; height: 500px"><p>Hei! Oi ei! Nyt ei kartta taida toimia. Käy sen sijaan katsomassa staattista karttakuvaa <a href="#">täällä</a>.</p></div>

Tuossa esimerkissä siis kartta-alueen sisälle on laitettu tekstikappale, jossa lukee:

Hei! Oi ei! Nyt ei kartta taida toimia. Käy sen sijaan katsomassa staattista karttakuvaa täällä

Esimerkkitekstin linkki ei johda mihinkään, mutta senhän voisi linkittää esim. kartasta otettuun kuvakaappaukseen tai johonkin vaihtoehtoiseen palveluun. Tai sitten linkkiä ei lainkaan laiteta sinne. Ei ole pakko.

Vielä ei kartta kuitenkaan toimi. Sehän tarvitsee nimittäin hieman lisätietoja. Lisätietoja voi hakea vaikkapa suomenkieliseltä ohjesivulta, missä selostetaan hyvinkin yksinkertaisten karttojen tekeminen.

Nyt sitten vähän sisäistetään noita juttuja. Ajatellaan ja pohditaan ja käydään mahdollisesti kahvilla, laitetaan pari riviä lottoa ja toivotaan sieltä tulevan järjettömästi rahaa. Sitten kun huomataan, ettei pääpottia taaskaan tullut, ja unelmat jäävät unelmiksi, voidaan keskittyä taas tähän karttajuttuun. Huokaistaan vielä syvään. Jatketaan.

Kartta toimii sitten kun sen yhteyteen laitetaan lisää koodia. Koodi voi näyttää tältä:

<script type="text/javascript">
//<![CDATA[
var map = new GMap2(document.getElementById("map"));
map.setCenter(new GLatLng(63.598358,24.571836), 5);
map.setMapType(G_NORMAL_MAP);
map.addControl(new GSmallMapControl());
map.addControl(new GMapTypeControl());
//]]>
</script>

Yllä näkyvä koodi voidaan panna esim. kartta-alueen alapuolelle nettisivun lähdekoodissa.

map.setCenter(new GLatLng(63.598358,24.571836), 5);

Tämä ylle laitettu koodirivi tarkoittaa kartta-alueen aloituspaikkaa. Siinä on latitudi (leveysaste) ja longitudi (pituusaste). Latitudi on esimerkissä tällainen numerolitania: 63.598358 ja se erotetaan pituusasteesta pilkulla, eli pituusaste on leveysasteen oikealla puolella. Lisäksi koodirivissä näkyy numero 5. Se tarkoittaa Google Maps -kartan zoomausta. Ilmeisesti Google Maps -kartan zoomaus voi olla enintään 16 — jos kartan aloituspaikan zoomaus on 16, se tarkoittaa kartan olevan mahdollisimman lähellä Telluksen pintaa. Tellus tarkoittaa tätä planeettaa.

Seuraavaksi varmaan kysytte mitä nämä koodirivit tarkoittavat:

map.setMapType(G_NORMAL_MAP);
map.addControl(new GSmallMapControl());
map.addControl(new GMapTypeControl());

No sitä minä en tiedä. Kai niillä joku funktio on.

map.setMapType(G_NORMAL_MAP);

Tämä tarkoittaa mahdollisesti sitä karttanäkymää, mikä on kartta-alueella käytössä. Tässä esimerkkikoodissa on perinteinen kartta, jossa näkyy kaikenmaailman tiet ja risteykset ja kadunnimet. Google Maps -kartassa voidaan em. karttanäkymän lisäksi valita sellainen satelliittikuvista koostettu kartta (siinä ei näy teiden nimiä). Kolmas vaihtoehto on hybridikartta, joka on satelliittikuvista koostettu kartta, missä esitetään myös teiden nimet yms.

map.addControl(new GSmallMapControl());
map.addControl(new GMapTypeControl());

Näillä ilmeisesti määritellään minkälaisia painikkeita ja navigointivälineitä kartta-alueen oikeaan ja vasempaan yläkulmaan tulee näkyviin. Navigointivälineillä viittaan nuolipainikkeisiin, joilla kartassa voi siirtyä suunnasta toiseen, sekä zoom-nappuloihin. Jälkimmäisiä nappuloita nylkyttämällä kartta-alueen zoomausta voi vaihtaa.

Eiköhän tässä ollut tarpeeksi tälle päivälle. Seuraavassa jaksossa jalostamme karttaa lisäämällä siihen karttapisteitä. Toivottavasti jossain vaiheessa saadaan nämä löpinät hoidettua pois alta ja käsiteltyä myös kartan kytkemistä Textpatterniin.

Tagit: ,

Google Maps ja Textpattern: osa 1.

  • Julkaistu: 27.12.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Google Maps on mahtava karttapalvelu. Sen avulla voi vaikkapa näyttää missä suomalaiset goottikaupat sijaitsevat. Tuollaisen karttasysteemin valjastaminen Textpatternilla päivitettäväksi on loppujen lopuksi melko yksinkertaista. Tarvitaan vain:

  1. 1 kpl Textpatterneja
  2. Muutamia rivejä JavaScript-koodia
  3. Kartalle sijoitettavaa tietoa

Gootti.net:in Goottikaupat kartalla -osion päivittäminen hoidetaan TXP:n kautta. Kartalla näkyvien kohteiden lisääminen, poistaminen ja muokkaaminen on yhtä helppoa kuin minkä tahansa artikkelin hallitseminen TXP:n avulla.

Näin on. Nyt voisin jättää kertomatta miten tämä on mahdollista. Voisin olla neuvomatta tarkemmin. Ihan kiusallani.

Mutta nyt palatkaamme kuitenkin käsiteltävänä olevan asian pariin. Google Maps -systeemin käyttäminen on melko helppoa, kunhan ensin viitsii tutustua systeemin takana toimivaan rattaistoon. Kartan laittaminen nettisivulle vaatii ensin pikaisen toimenpiteen suorittamisen Google Maps API:n suunnalla. Haetaan sieltä halutulle nettisivulle jonkinlainen sarjanumero (virallinen termi lienee Maps API key). Koodilitanian hakeminen onnistuu nopeasti. Ensin lukaistaan palvelun käyttöehdot, hyväksytään ne, jonka jälkeen ilmoitetaan sen nettisivun URL-osoite, jolle anotaan sarjanumero. Sitten lähetetään lomakkeen tiedot napsuttamalla "Generate API key" -nappulaa. Sen jälkeen kun em. lomakkeen tiedot on lähetetty, saadaan esiin karttapalvelun sarjanumero ja kaikenmaailman ohjeistuksia. Otetaan ainakin se sarjanumero talteen. Otetaanpas vielä ne muutkin ohjeet säilöön, kun eihän sitä tiedä miten pieleen näillä minun ohjeillani mennään…

Karttahan saadaan nettisivulle näkyviin laittamalla juuri haettu sarjanumero nettisivun lähdekoodin <head></head>-osion väliin. Lisättävä koodirivi näyttää todennäköisesti / jokseenkin tältä:

<script src="http://maps.google.com/maps?file=api&amp;v= 1&amp;key=tahan-sarjanumero" type="text/javascript"></script>

Yllä näkyvä koodiesimerkki pitää sisällään rivinvaihtoja, joten tuo ei tuollaisenaan toimi. Lisäksi siitä puuttuu toimiva sarjanumero. (Eli koodirivin voi toki kopioida, mutta siihen kannattaa vaihtaa toimiva sarjanumero ja poistaa turhat rivinvaihdot.)

Nyt kun olemme saaneet näin paljon aikaiseksi, voisimme käydä vaikka jääkaapilla hakemassa evästä. On vielä paljon tekemistä, jotta kartta toimisi.

Kartan lähdekoodin sisältöalueelle, ts. <body></body>-palikan väliin, laitetaan haluttuun kohtaan ensin tällaista:

<div id="map" style="height: 100px; width: 100px;"></div>

Tämä koodi on se alue, mihin kartta tulostetaan. Se paikka, mihin kartta tulee näkyviin. Kartta sijoitetaan div-pömpelin sisään. Tässä esimerkkimerkkauksessa kartan kokoa ja leveyttä säädetään CSS-merkkauksen avulla, joka on muljaistu div-elementin sisään. Kartassa on oletusarvoisesti id-selektori, jonka arvo on map. Kun kerran selektori, joka muuten on aika hieno sana, löytyy, siihen voidaan tarttua esim. ulkoisen CSS-tiedoston kautta. Tämän nimenomaisen ja kyseessä olevan div-mötikän sisälle voidaan laittaa tavaraa. Voidaan laittaa esimerkiksi joku teksti-ilmoitus, tyyliin: “Jos näet tämän, karttapalvelu ei toimi.”. Siis esimerkiksi näin:

<div id="map" style="height: 100px; width: 100px;"><p>Kun kerran näet tämän, et näe karttaa. Harkitse paremman nettiselaimen hankkimista.</div>

Jos karttasysteemi toimii, se peittää koko div-palikan alueen ja piilottaa tekstin ja todennäköisesti muut sinne sijoitetut roinat alleen. Karttasysteemihän toimii hyvin pitkälti JavaScript-koodin avulla. Mikäli käyttäjän nettiselaimessa on JS:n suorittaminen evätty, silloin kartta ei toimi.

Tämä juttu onkin odotettua laajempi selittää ja esitellä. Seuraavassa jaksossa laitamme kartan näkymään aikaisemmin mainitun div-elementin kohdalle. Käsittelemme mahdollisesti myös kohteiden lisäämistä kartalle, tai vaihtoehtoisesti sitä miten paljon pikakahvia vatsalaukkuni vetää.

Tagit: ,

Gluettavaa.

  • Julkaistu: 04.09.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Googlen virallinen webmaster-blogi: news on crawling and indexing sites for the Google index.
  • Gootti.net:in Goottitarha-stripin uusi osa julkaistiin näemmä tänään. Kiitoksia Aholalle.

Tagit: ,

Pientä kerrottavaa.

  • Julkaistu: 12.06.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Digitoday kertoo Googlen ja Satama Interactiven lähestyneen toisiaan. Satama pääsee käsiksi Google Analytics -työkaluihin.
  • Ammuu.com:in keskustelufoorumilla on luettavaa palautelomakkeesta.
  • Ehdin muiden kiireiden ohessa rakentamaan ulkoasun, asentamaan Textpatternin ja laittamaan mini-BB-keskustelufoorumin Planeettapelaaja.com-sivustolle. Tilauksen tehnyt henkilö, joka on ko. sivuston ylläpitäjä, onkin jo tähän mennessä ehtinyt tekemään jonkin verran mieleisiään muutoksia ulkoasuun ja sivustoon — tässäpä kuvakaappaus sivupohjasta kun se vielä oli liukuhihnalla.
  • Suomalaisessa foorumipalvelussa (www.foorumi.info) on jo yli 400 keskustelufoorumia, käyttäjiäkin on jo yli 1300!

Tagit: , , ,

Blogin etusivua kohennettu.

  • Julkaistu: 28.05.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Tulipa taas opittua hieman uutta Textpatternista. Oletusarvoisesti Textpattern esittää yhdellä sivulla 10 julkaisua, jonka määrää voi rajoittaa tai kasvattaa hyvin yksinkertaisella tagilla: <txp:article limit="3" />.

Googlen mainospaikka siirrettiin tuosta vasemman laidan palkista hieman alemmas sivun sisältöön... Mainoksen sai näppärästi sijoitettua artikkelien väliin seuraavanlaisella (vain Textpatternissa toimivalla) koodilla:

<txp:article limit="1" pageby="10" />
<!-- Mainospalikka tähän väliin -->
<txp:article limit="3" offset="1" pageby="10" />

Tagit: ,

Lyhyt opas Google-markkinoijalle.

  • Julkaistu: 11.11.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Risto Poutiaisen ja Jari Parantaisen kirjoittama parikymmensivuinen Google-markkinoijan pikaopas on ladattavissa maksutta PDF-tiedostona.

Oppaassa vastataan selkeästi suomenkielellä 21 hakukonemarkkinointiin liittyvään kysymykseen, kuten:

  • Miten hyödynnät Googlea markkinoinnissasi?
  • Mitä etuja Google AdWords tarjoaa?
  • Miten nostat sivusi hakutulosten kärkeen?
  • Eikö hakukoneoptimointi ole huijareiden puuhaa?

(via)

Tagit:

Nimeksi Google.

  • Julkaistu: 22.10.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Tagit:

CSS-tiedosto XML-tiedostolle.

  • Julkaistu: 18.10.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Netissä on paljon ladattavia ohjelmia, joilla voi valmistaa sivukartan Googlea varten. Eräs tällainen ohjelmisto on CoffeeCup Google SiteMapper, jonka voi ladata maksutta shareware-versiona tietokoneelle.

Kyseinen ohjelmisto penkoo nettisivuston tiedostot läpi ja tuottaa löytämistään tiedostoista XML-tiedostona sivukartan, jonka voi tallentaa kovalevylle ja lähettää suoraan Googlelle.

Raa’an, tyylittelemättömän XML-tiedoston lukeminen ja tulkitseminen voi olla hieman hankalaa, ainakin siinä tapauksessa jos tiedostoa yrittää tulkita inhimillinen olento. ;-)

Ymmärrettävämpään muotoon:

Tapaa jolla esitetään XML-tiedoston sisältämää dataa voidaan muokata mm. CSS-määrittelyjä käyttämällä.

Lisäsin käytössäni olevaan XML-dokumenttiin, tiedostoon sivukartta.xml, viittauksen ulkoiseen CSS-tiedostoon sivukartta.css, joka sisältää varta vasten sivukarttaa varten luodut CSS-määrittelyt.

Tarkemmin CSS:n käyttämisestä XML-dokumentissa voi lukea useista eri lähteistä.

Tagit: ,

Googlen sitemap, sivukartta Textpatternilla.

  • Julkaistu: 13.10.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Textpatterniin voi asentaa lisäosan, jolla voi luoda sivukartan Googlea varten.

Käy lukemassa myös nämä:

Tagit: ,

Blogihakukone.

  • Julkaistu: 14.09.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Google Blog Search (beta)

Tagit:

Osta Google-kuppi.

  • Julkaistu: 15.06.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Rahalla saa ja hevosella pääsee: hakukonejättiläinen Google kauppaa Google Storessa esimerkiksi sateenvarjoja, kahvikuppeja sekä lastenvaatteita.

Tagit:

  • Edellinen sivu
  • Seuraava sivu
Blogmaster:
Petri Ikonen, petri.ikonen@kuopassa.com, www.kuopassa.com