Hyvä ihminen! Tämä ei ole blogin etusivu. Täällä on tagiin "pikku-uutinen" kytketyt jutut.

IdeaCafe ylpeänä esittää.

  • Julkaistu: 30.03.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Yhteisblogi IdeaCafessa on tässä tänään ja eilen julkaistu vallan kiehtovia artikkeleita, joiden informaatiomäärästä kuka tahansa pääsee nauttimaan aivan ilmaiseksi.

Tagit: ,

"Truth in Numbers: The Wikipedia Story" -elokuva.

  • Julkaistu: 26.03.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Jenkit kehittelevät, tai ovat kehitelleet jo kauan, sellaista dokumenttimaista elokuvaa kuin “Truth in Numbers: The Wikipedia Story”. Se on ei-kaupallinen filmi, jonka piti valmistua jo viime vuonna, mutta leffa tullaankin tuomaan esiin vasta seuraavan vuoden päivinä. Tällä hetkellä raina on jälkituotantovaiheessa. Siinä käsitellään meitä Internetistä villiintyneitä ihmisiä kiinnostavia aiheita, kuten sitä miten kommunikointi on kehittynyt ja nopeutunut. Dokumentissa kuikuillaan etenkin Webiin, joka on mahdollistanut tiedon leviämisen ja jakamisen helpolla ja edullisella tavalla. Wikipedia saa leffassa erityistä huomiota.

Wikipediastoorista kuvattiin joulukuussa 2006 noin 5 prosenttia koko leffan materiaalista. Tuon määrän seasta poimittiin parhaita paloja ja sitten niistä survottiin tällainen traileri:

Tagit: ,

Pikainen.

  • Julkaistu: 27.02.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Varttitunnin päästä SubTV:ltä tulee Alien 3. Elokuva valmistui vuonna 1992. Hyvällä tuurilla myös Aliens vs. Predator julkaistaan näköradiossa joskus vuonna 2020. Kärsivällisyydellä voi säästää elokuvalipun hinnan!
  • IdeaCafessa julkaistiin taannoin kiehtova artikkeli, jonka herra Petteri Lahnala kirjoitti. Jutun nimi on Anna asiakkaillesi säännöt. Etenkin kirjoituksen kommenttiosastolla on hyvin hyödyllisiä vinkkejä nettiprojektin laskutuksen hoitamista ajatellen. Toki laskutuksen voi hoitaa myös vähemmän kypsällä tavalla. Kuten nyt minä tässä teen:

Marko Tarvainen voisi ottaa yhteyttä minuun! Et ole vastannut sähköpostiviesteihini nyt pariin kuukauteen. Olet tilannut ulkoasun ja olen toimittanut sen sinulle kuukausia sitten. Et ole maksanut sitä. Maksa se. Tai jatkossakin spämmään tässä julkisessa blogissa koko maailmalle, ettet ole maksanut etkä suostu neuvottelemaan kanssani siitä mitättömän pienestä korvauksesta.

Tagit:

Tapahtui ydinonnettomuus.

  • Julkaistu: 21.02.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Todella huvittavaa, että eilen netissä levitetty huijausviesti ydinonnettomuudesta Mikkelissä on aiheuttanut paljon kouhua ja kauhua. Tänään vielä Keskusrikospoliisikin on aloittanut tutkinnan tapauksen johdosta. Huvittavaa tässä on nimittäin se, ettei Mikkelin luona, edes satojen kilometrien säteellä, ole minkäänlaista ydinvoimalaa. Kaksi Suomen neljästä ydinvoimalasta sijaitsee tuolla Loviisassa, Hästholmenissa, toiset kaksi taas Olkiluodossa. Jos siis olisin saanut tällaisen huijarin lähettämän viestin, jossa säikytellään säteilyvaarasta Mikkelin ydinvoimalaonnettomuuden tähden, olisin saanut kokea suunnatonta ylemmyyttä, sillä tiedän missä nämä maamme neljä voimalaa sijaitsevat. Eipä tässä muuta. Idiootit.

Täällä blogissa julkaistaan lähipäivinä uusi haastattelu eräästä henkilöstä, joka ajaa Web-standardeja noudattavien nettisivujen asiaa. Pysykää kuulolla. Kiehtovaa informaatiota luvassa, tulossa.

Rikun Viasto-blogi on näemmä ottanut ja potkaissut tyhjää. Tämä on hyvin surullinen asia, sillä hänen blogejaan olen seurannut jo vuosien ajan. Todennäköisesti ilman häntä en olisi minäkään bloggaamaan ryhtynyt. Käykää toki kommentoimassa herran blogiin tunnoistanne. Ehkä ne saavat miehen innostumaan uudelleen Webiin kirjoittamisesta.

Tagit:

Suomen Parhaat Verkkosivut.

  • Julkaistu: 04.02.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Jälleen on aika kilpailla. Viime vuonna järjestetty Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailu on jälleen käynnistynyt. Kisa on avoinna aikavälillä 1.1.–31.10.2008. Viime vuonna osallistuminen kilpailuun maksoi muistaakseni satakin euroa, mutta nyt se on kaikille avoin. Tosi fantsua. Tosi epäfantsua. Kaikenlaista sitä tässä maailmassa kehitelläänkin. Kilpailussa on kieltämättä hienoja ja aidosti hyödyllisiä palkintoja tarjolla, kuten radiomainoskampanjaa (arvo jopa 7000 euroa) ja Googlen AdWords-kampanjaa satojen eurojen edestä.

Kilpailun nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.suomenparhaatverkkosivut.com.

Tässä tapauksessa kulmakarvojani nostelee se tapa miten verkkosivujen “parhautta” pyritään mittaamaan. Arvovaltainen tuomaristo pääsee valitsemaan kandidaattien keskuudesta parhaiksi katsomansa sivustot ja jakamaan niille pystiä ja pyteliä. Kisassa jaetaan lisäksi kuukausipalkintoja yleisön suosimille ehdokkaille. Kilpailun nettisivuilta löytyy vuoden 2007 tuomaristoon kuuluneen kaikenmaailman johtajia ja päätoimittajia. He arvostelivat parhaansa mukaan viime vuoden kisassa voittajaehdokkaat näiden mukaan:

  • Ulkoasu
  • Sisältö
  • Käytön helppus
  • Tekninen toimivuus

Näiden lisäksi lautamiehet saattoivat harkintansa mukaan tuomaroida käyttäen sellaisia kriteerejä kuin:

  • Sivuston kohderyhmä
  • Viestin kohdentuvuus

Kuinkahan moni näistä raatiin valituista hepuista on erikoistunut tai edes joskus osallistunut nettisivujen toteuttamiseen?

Päivitys 11.2.2008: Sain sähköpostia kilpailua järjestävältä taholta, herra Pauli Vuoriolta, joka ystävällisesti informoi kilpailun kehittämiseen tähtäävistä suunnitelmista ja sen edellisen vuoden raadin jäsenten taustoista. Vuorion suostumuksella liitän tähän suoran lainauksen sähköpostiviestistä, joka kolahti sähköpostilaatikkooni viime lauantaina.

Kaikki ovat osallistuneet verkkosivujen toteuttamiseen, mutta kaikki eivät itse ole tehneet sivuja. Viime vuoden tuomaristossa todennäköisesti Nitro Fx:stä ja Suunnittelutoimisto Tuulettimesta tuli parhain asian tekninen tietämys ja Hakukonemediat Oy:n toimitusjohtaja taas tiesi parhaiten sivujen löydettävyyteen liittyvistä asioista.

Joukossa on sekä isojen, että pienempien yritysten edustajia, että myös ikähaarukka, kokemusvuodet mainonnasta siis ovat laajat.

Olli Linjala on varsin kuuluisa kouluttaja Suomessa ja vaikka hänellä onkin aikaisempi vankka mainosmiehen tausta hän toimi "maallikkojäsenenä". Vuoden 2008 Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailun tuomariston valintaa ja ja koko kilpailun voittajien valintaa tullaan kuitenkin uudistamaan.

Toimitusjohtaja mainitsi myös, että tälle kilpailusivustolle aiotaan lisätä palauteosio, minkä välityksellä voidaan lähettää palautetta suoraan kilpailun järjestävälle taholle.

Tagit: , ,

Olen ajankohtainen, pistän sanan kiertämään.

  • Julkaistu: 12.12.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Bloggaamisesta bloggaajille bloggaava Blogiblogi on avannut ovensa. Tuo on uusin aluevaltaus Aatoksia-weblogin omistajalta.

Tagit: ,

Päivän kummajaiset.

  • Julkaistu: 02.12.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Metallimusiikki.net-sivustolta joku yli-innokas kyseisen musiikkigenren fanittaja käy kopioimassa suoraan kokonaisia artikkeleita. Vau. Tosi fantsua. Tyyppi jäi kiinni siitä kun linkitti suoraan artikkelikuviin, jotka on tallennettu tuonne sivustoni syövereihin. Sivuston ylläpitäjälle lähti sähköpostia. Seuraan tilannetta. Jos kyseisen saitin omistaja ei poista artikkeleita tai muokkaa niitä tai edes mainitse artikkelin lähdettä, niin mitä voin tehdä? Tuskin viranomaisia kiinnostaa kovinkaan paljon vaikka muutamia satoja sanoja olisi käyty nyysimässä.
  • Sain sähköpostia joltakin, ties miltä, joka pyytää tekemään ilmaiseksi ulkoasun tai merkkaamaan ulkoasun grafiikan valmiiksi sivupohjaksi. Saan siten kuulemma mahdollisuuden päästä taivaaseen enkä helvettiin. Jepajee. Tämä on yksi niistä once in a lifetime -kokemuksista.

Tagit: , ,

SanomaWSOY hörppäsi Blogilistan.

  • Julkaistu: 28.11.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Blogilista-palvelu, joka vielä muutamia päiviä sitten kuului Manta Roy Holdings Oy:n leiviin, on nyt pieni osa suurta SanomaWSOY:n palvelukatalogia. Blogilistan myymisestä uutisoitiin SanomaWSOY:n nettisivuilla kuluvan viikon maanantaina. Listalta löytyy yli 12 000 kotimaista tai suomalaisiin aiheisiin liittyvää weblogia.

Sivuston ostanut jättifirma kertoo aikovansa kehittää Blogilistasta aikaisempaa monipuolisemman ja “helpommin lähestyttävän” palvelun. Manta Ray Holdings Oy:n omistaja Alex Nieminen kommentoi tapahtunutta toteamalla SanomaWSOY:lla olevan halua ja resursseja kehittää palvelusta nykyistäkin toimivampi ja paremmin sen käyttäjiä palveleva paketti.

Alex Niemisen omistama sijoitusyhtiö osti Blogilistan vuoden 2005 ensimmäisellä puoliskolla. Palvelua pyöritti sitä ennen Sami Köykkä, joka on parhaiten tuttu vuonna 2002 avatusta Pinseri-blogista.

Tagit: ,

Facebook kerää dataa.

  • Julkaistu: 06.11.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Tässä neljän minuutin mittaisessa videoleikkeessä “Does what happens in the Facebook stay in the Facebook?” kerrotaan mitä tietoja Facebook käyttäjistään kerää ja kenelle niitä voidaan mahdollisesti luovuttaa.

Facebookin nettisivuilla on tietosuojalausunnossa mainittu mm. seuraavaa:

Facebook may also collect information about you from other sources, such as newspapers, blogs, instant messaging services, and other users of the Facebook service […]

Tagit:

YouTube-videoiden upottamiseen lisää toimintoja.

  • Julkaistu: 28.10.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Tuossa tirkistellessäni Behemothin musiikkivideota kappaleesta “Prometherion” huomasin YouTube-videoiden embed-toiminnon monipuolistuneen. Tässä kuva uusista toiminnoista.

Tällä hetkellä YouTube-videoiden videosoittimen esitystapaa voi muokata jonkin verran. Videosoittimen ympärille voi kääriä esimerkiksi reunaviivan ja sen väritystä voi säätää. Myös videosoittimen “kojelauta” on mahdollista värittää halutunlaiseksi. Aikaisemminhan nettisivuille upotettavissa videoleikkeissä on voinut valita vain liitetäänkö videoleikkeeseen muita aiheeseen liittyviä videoklippejä.

Tässä alapuolella on mallin vuoksi upotettu videoleike kappaleesta “Prometherion”. Videosoittimen ympärille on laitettu reunaviiva ja koko härdellin värimaailmaksi on valittu vaaleanpunaiset värisävyt.

Tagit:

Futuronilta nyt myös virtuaalipalvelimia.

  • Julkaistu: 13.10.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Futuron Internet ryhtyi pari päivää sitten tarjoamaan myös virtuaalipalvelimia. Tällä hetkellä palvelinpaketteja on resursseiltaan viisi erilaista. Jokaisessa paketissa on 10 €:n avausmaksu ja sitten sen päälle kuukausimaksu. Edullisin vaihtoehto on Virtual1, jonka kk-maksu on 14 euroa. Se tekee vuodessa 168 €. Kussakin virtuaalipalvelunpaketissa on ilmeisesti asennettu käyttöjärjestelmä jo valmiiksi.

Vertailun vuoksi:

Tagit: ,

Nettilinkkejä, osa 2.

  • Julkaistu: 05.10.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Smashing Magazinen eilen 4. päivä julkaisema juttu niinkin arkipäiväisestä asiasta kuin näytönsäästäjistä on saatu kuulostamaan kiehtovammalta kuin koskaan aikaisemmin.
  • Lukekaa Aatoksia! Siellä möllöttää kyhäämäni ulkoasu. Eikö olekin nätti? Blogin sivupalkista löytyvät numeroidut listat esittävät luettelorivit roomalaisin numeroin. CSS:n kautta voi säätää luetteloiden rivien alussa näkyvät symbolit tai numerot tai kirjaimet halutunlaisiksi. Roomalaiset kirjaimet versaalilla saa laitettua normaalin numeroinnin tilalle asettamalla tyylitiedostoon koodin list-style-type: upper-roman siihen kohtaan missä listan ulkoasu määritellään. Saman voi toteuttaa myös pienin kirjaimin, jolloin koodi on: list-style-type: lower-roman.

Tagit: ,

Tali-Ihantala 1944 — väliaikatietoja.

  • Julkaistu: 05.10.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Uusinta uutta eturintamalta. Tali-Ihantala 1944 -produktion viralliset nettisivut osoitteessa www.tali-ihantala.fi avattiin hiljattain. Tuottaja Alf Hemmingin minulle ystävällisesti eilen lähettämässään juttuvinkissä paljasti, että sivustolle tullaan lisäämään uutta materiaalia kunhan sitä valmistuu tai keksitään.

Elokuvan pressitiedotteessa avataan leffan juonta seuraavasti:

Tali-Ihantala 1944 -elokuvan pääaiheen muodostavat Talin-Ihantalan suurtaistelut Viipurin pohjoispuolella kesällä 1944. Nämä Pohjolan sotahistorian mittavimmat taistelut päättyivät tuon kesän keskeiseen torjuntavoittoon. Suomen armeija pystyi sen jälkeen pysäyttämään puna-armeijan kaikilla rintamilla. Tämä oli ehdoton edellytys Suomen olemassaololle vapaana demokraattisena kansakuntana.

Ensi-ilta 7. joulukuuta!

Tagit: ,

Nettilinkkejä.

  • Julkaistu: 15.08.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Jouni Aholan Kapteeni Kofeiini juo ilmeisesti EDiä.
  • Tietokone-lehti kertoo viiden gigan postilaatikosta. Microsoftilta. Se on lähes puolet muhkumpi kuin Gmailin tarjoama levytila.
  • Avaa oma webhotellipalvelu. Sciurus Hosting Panel on maksuton hosting-palvelu. Skripti on muuten vallan mainio, mutta sen template-systeemi on melko kehno.

Tagit:

Mökkimopoksi panssarivaunu.

  • Julkaistu: 01.08.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Suomen Puolustusvoimat tiedottaa nettisivuillaan huutokauppaavansa panssarikalustoa. Kohteiden joukossa on parikymmentä panssarivaunua, joiden tykit deaktivoidaan huutokaupan jälkeen. Pienellä virittämisellä esimerkiksi tästä ruostekasasta voisi saada aika katu-uskottavan ajoneuvon. Vähän parempi kauppa-auto.
  • Englanninkielinen FreelanceSwitch-sivusto listaa 60 inspiroivaa “paikkaa”, joiden joukossa on erittäin tyylikkäitä nettisivustoja, 11 inspiroivaa kirjaa ja kuusi innoittavaa lehteä.

Tagit:

Tali-Ihantala 1944 (joulukuussa).

  • Julkaistu: 24.07.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Tämä on jatkoa kesäkuun alussa julkaistuun blögimerkintään Tali-Ihantala 1944. Vielä pari kuukautta sitten kyseessä olevasta kotimaisesta sotaelokuvasta ei ollut netissä juurikaan informaatiota tarjolla, mutta viime nyt se on muuttumaan päin. Leffa nähdään elokuvateattereissa 7. joulukuuta.

  • Wikipedian elokuvaa käsittelevän artikkelin mukaan leffan budjetti olisi ollut jopa 3,2 miljoonaa euroa, mikä tuntuu aika isolta potilta melkein mille tahansa suomalaiselle elokuvalle.
  • YouTube-videopalveluun on vuotanut muutamia viikkoja sitten kaksi (1, 2) lyhyttä videoleikettä panssariajoneuvoista, joita nähdään leffassa.
  • Elokuvan kotisivuilla, osoitteessa www.tali-ihantala.fi, näytetään etusivulla edelleen vain yksi vaivainen kuvatiedosto. Sivuston muut “salaiset” osiot on kuitenkin Googlella löydettävissä. Esimerkiksi näyttäviä lehdistökuvia kelpaa katsella…

Tagit: ,

Superlinkkejä.

  • Julkaistu: 17.07.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • IE NetRenderer luo lähes viiveettä kuvakaappauksen ulkoasusta siten miten Internet Explorer -selain sen esittää. Tarjolla olevat IE-versiot tällä hetkellä: 5.5, 6 ja 7.
  • Uusi tuttavuus minulle, ehkä myös teille, on tällainen lomakkeen tooltip-systeemi, jonka avulla saadaan säädettyä tavallisen verkkolomakkeen kunkin aktiivisen elementin yhteyteen vapaamuotoinen selitys. Tässä demo.

Tagit: ,

Linkkilista luotu.

  • Julkaistu: 25.06.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Laitoin linkkisivun auki, jonne lisään tässä aivan lähiaikoina minua kiinnostavia linkkejä... Koska sehän on, niinq, nimensä mukaisesti linkkilista. Linkkaukset varustetaan lyhyellä ja täysin arvottomalla esittelytekstillä. :-)
  • Linkkisivulla tullaan painottamaan sellaisia blogeja, joiden aihepiirit virtaavat Webin ja nettisivujen tekemisen välillä. Että eipä sinne ole tarkoitus lisätä esim. neuleblogeja tai autourheilua käsitteleviä.
  • Omia linkkejä saa ehdottaa!

Tagit: ,

Tali-Ihantala 1944.

  • Julkaistu: 08.06.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Tämän vuoden lopussa tulemme näkemään elokuvateatterien valkokankailla suomalaisen sotaelokuvan, minkä nimi on Tali-Ihantala 1944. Elokuvan nettisivuilla paljastetaan, että se rämpii päivänvaloon joulukuun 7. päivä. Leffan tuotantoyhtiö, eli Åke Lindman Film-Production Oy kertoo kotisivuillaan filmistä seuraavaa:

Åke Lindman Film-Production Oy tuottaa Syväriltä Kannakselle -elokuvien Tuki ry:n tuella tiukasti tositapahtumiin perustuvan sotaelokuvan Pohjoismaiden suurimmasta puolustustaistelusta, joka ratkaisi Suomen kohtalon. Tali-Ihantalan suuressa taistelussa vuonna 1944 menehtyi 8800 suomalaista ja 22 000 venäläistä.

Tagit: ,

Ilmainen WLAN-asema.

  • Julkaistu: 14.12.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Suomalaisillekin on annettu mahdollisuus värväytyä FON-verkostoon. Tarjolla on ilmaisia WLAN-asemia (tosin sillä ehdolla, että sitä tukiasemaa pidetään auki ympäri vuoden).
  • MBnet uusii koko sivustonsa ulkoasun. Remontoitu ulkoasu ilmestyy kaiken kansan ällisteltäväksi ensi vuoden tammikuussa, 2. päivä.

Tagit:

Uutta netissä.

  • Julkaistu: 09.12.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Optimointi.com:in Nico meni töihin Tradedoublerille. Harrastuksesta leipätyöksi. Aika hienoa.
  • Alkuperäisen miljoonan dollarin pikselisivuston kehittäjä aikoo Digitodayn mukaan avata uuden sivuston — tällä kertaa pikseleitä ostamalla pääsee osallistumaan “pikselilottoon”, jonka pääpotti on iso läjä dollareita.
  • Toteutin hiljattain ulkoasun sivustoverkostolle, johon kuuluu mm. Hakukoneoptimointia.com, Foorumi.info ja Blogitus.net. Historiallinen hetki myös minulle, sillä kyseessä on ensimmäinen ulkoasu, josta valmistin kokonaisen WordPress-teeman.

Tagit:

Pitkästä hännästä ja kommentoinnista.

  • Julkaistu: 29.11.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Optimointi.com: Long tail eli pitkä häntä ja verkkopalvelut. Artikkelissa kerrotaan, että verkkomainonta tulee kasvamaan — painopiste mahdollisesti siirtyy ns. pitkässä hännässä mainostamiseen, sillä siellä mainonta on kannattavinta.
  • 456 Berea Street: Comment posting guidelines. Herran ohjeistus kommentoijille pitää sisällään kuusi pykälää:
  1. Lue aikaisemmat kommentit ennen kommentoimista.
  2. Pysy aiheessa & tuo lisäarvoa keskusteluun.
  3. Vältä kirjoittamasta parin sanan pituisia kommentteja
  4. Ei allekirjoituksia, ns. “sigejä”, kommentteihin.
  5. Ole kohtelias.
  6. Ällös yrittäös naamioida spammia: Recently spammers have reached a new low by faking the names of people who regularly post comments here, probably hoping that I’ll miss the spam content.

Tagit:

Gluettavaa.

  • Julkaistu: 04.09.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Googlen virallinen webmaster-blogi: news on crawling and indexing sites for the Google index.
  • Gootti.net:in Goottitarha-stripin uusi osa julkaistiin näemmä tänään. Kiitoksia Aholalle.

Tagit: ,

Pieniä asioita.

  • Julkaistu: 28.08.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Optimointi.com:in keskustelufoorumilla on juttua blogipalveluista. Kävinpä itsekin tuolla kertomassa omista kokemuksistani WordPress multi-user -systeemistä, joka on käytössä Gootti.net-sivuston blogipalvelussa.
  • Petteri kertoi hullusta munasta, joka ei oikeasti ole niin irstas asia, kuin mitä saattaisi luulla.

Päivitys 11.8.2007: Poistettu linkki Petterin mainitsemaan Crazy Egg -palveluun, sillä ko. linkki oli mennyt rikki. Tässä blogissa ei rehota linkkirutto.

Tagit: ,

Lue, lue.

  • Julkaistu: 07.08.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Webmasters Cavern -sivustolla hiljattain julkaistu artikkeli listaa kolme syytä miksi hakukoneoptimointikampanja saattaa epäonnistua. Artikkeli on kirjoitettu englanniksi.
  • MBnet uutisoi jostakin tutkimuksesta, jossa väitetään pikaviestimiä käyttävien teinien osoittavan erittäin kirkasta kielenhallintaa.
  • Futuron Internetin nettisivuilta voi saada näkyvyyttä omille verkkosivuilleen. "Viikon spotti" on maksuton, mutta se on varattu vain Futuronin asiakkaille.

Päivitys 11.8.2007: Futuron Internetin keskustelupalstalle osoittava linkki poistettu, sillä ko. foorumi on poistettu jo kuukausia sitten.

Tagit: ,

Tänään on se, kun Miika ja Riku...

  • Julkaistu: 01.08.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Onhan tätä jo odotettu, on tiedetty odottaa. Pari vanhaa blogia on poistunut keskuudestamme, samalla hetkellä saman verran uusia on tullut tilalle. (Itse asiassa tämä blogimerkintä on ihan vaan tällaista täytetekstiä, jossa ei ole kovinkaan paljon hyödyllistä informaatiota lukijalle tarjolla, mutta onpahan edes jotain lueskeltavaa.)

Tilannehan on ollut nyt sellainen, että nuo kaksi miestä ovat tänään yhdessä... Tuo Miika ja tuo Riku… En oikein osaa selittää tätä. Käy ihmeessä lueskelemassa nuorukaisten blogeista lisätietoja. Linkit blogeihin löytyvät arvatenkin tuosta parinkymmenen pikselin päästä alapuolelta.

Tagit:

Qstock netissä.

  • Julkaistu: 29.07.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Neo Arenan nettisivuilta löytyy ohjeet kuinka seurata Qstock-tapahtumaa livenä netissä. Tänään voi katsella ja kuunnella ainakin Poisonblackin, Amorphiksen ja Diablon esiintymiset.

  • Poisonblack kello 16.00–17.00
  • Amorphis kello 18.00–19.00
  • Diablo kello 20.00–21.00

Tagit:

Jonkin verran näitä.

  • Julkaistu: 28.07.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Tagit:

Ilmainen blogi ja muita mukavuuksia.

  • Julkaistu: 19.07.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Gootti.net-sivuston blogipalvelu on avattu. WordPress-blogin luominen onnistuu parissa minuutissa, eikä maksa mitään. Järjestelmää pyörittää WordPress MU.
  • Forty Median blogissa kerrotaan englanniksi kuinka saada näkyvyyttä Web-sivustolle. Julkaisussa kirjoitetaan enimmäkseen hakukoneoptimoinnista ja bloggaamisesta.
  • Pommiradio on nuori suomalainen nettiradio, jossa soitetaan vain ja ainoastaan raskasta ja vaihtoehtoista musiikkia.

Tagit: , , ,

Scroll-toiminnolle kuvake (toimii Firefoxissa).

  • Julkaistu: 16.07.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Foobr: Change middle click icon. Tämä temppu on nyt käytössä myös tässä blogissa. Hiiren scroll-nappia (eli sitä hiiren rullapainiketta, keskimmäistä nappulaa) klikkaamalla saa vieritettyä sivua — kuvake, joka osoittaa em. toiminnon olevan käytössä, on mahdollista vaihtaa. Toimii Firefoxissa.
  • Textpatterniin on valmistettu simppeli plugin, jolla saa käyttöön hyvin yksinkertaisen ostoskorin.

Tagit: , , ,

Lisää lueskeltavaa.

  • Julkaistu: 11.07.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Digitoday kertoi tänään, että Firefoxin käyttäjämäärä on kasvanut ja Internet Explorer -selaimen käyttäjien määrä vähentynyt.
  • Kalamukissa jo aikoja sitten (kesäkuun 26. päivä) uutisoitu Osuuspankin Tulevaisuuden verkkopankki -kilpailu on kaikille avoin. Kilpailu päättyy 30. päivä syyskuuta ja parhaat kilpailutyöt ilmoitetaan 20.10.2006. Voittaja saa palkinnoksi mainetta ja kunniaa, mutta myös 5 000 euron edestä OP-sijoitusrahastoja. Lisätietoja kilpailusta saa kaivella OP:n nettisivuilta löytyvästä ja kilpailua käsittelevästä infopaketista.

Päivitetty 11.8.2007: Poistettu Osuuspankin nettisivuille osoittava linkki, sillä ko. infopakettia ei ole löytynyt netistä pitkään aikaan.

Tagit: ,

Pienet.

  • Julkaistu: 29.06.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Futuron Internet etsii henkilöä suunnittelemaan ja toteuttamaan nettisivuja, sekä tarvittaessa myös päivittämään niitä.
  • MBnet uutisoi: Viestintävirasto muistuttaa fi-verkkotunnuksen haltijoita siitä, että heidän tunnuksensa saattaa olla vanhenemassa. Ensimmäisenä tulevat uusittavaksi noin 41 000 verkkotunnusta […]

Päivitetty 11.8.2007: Poistettu linkki MBnetin uutiseen, sillä kyseistä sivua ei ole enää olemassa.

Tagit: , ,

Pientä kerrottavaa.

  • Julkaistu: 12.06.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Digitoday kertoo Googlen ja Satama Interactiven lähestyneen toisiaan. Satama pääsee käsiksi Google Analytics -työkaluihin.
  • Ammuu.com:in keskustelufoorumilla on luettavaa palautelomakkeesta.
  • Ehdin muiden kiireiden ohessa rakentamaan ulkoasun, asentamaan Textpatternin ja laittamaan mini-BB-keskustelufoorumin Planeettapelaaja.com-sivustolle. Tilauksen tehnyt henkilö, joka on ko. sivuston ylläpitäjä, onkin jo tähän mennessä ehtinyt tekemään jonkin verran mieleisiään muutoksia ulkoasuun ja sivustoon — tässäpä kuvakaappaus sivupohjasta kun se vielä oli liukuhihnalla.
  • Suomalaisessa foorumipalvelussa (www.foorumi.info) on jo yli 400 keskustelufoorumia, käyttäjiäkin on jo yli 1300!

Tagit: , , ,

Hyvät suomalaiset sivut yhteen.

  • Julkaistu: 07.06.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Harmaa lista (www.yojih.net/lista/) -sivustolle kootaan hyviä Web-sivuja. Sivusto on avattu parisen päivää sitten.

Hyvä Web-sivusto on Harmaa listan määritelmän mukaan:

  1. merkitty semanttisesti järkevästi (HTML/XHTML).
  2. ulkoasu on muotoiltu tyylitiedostoilla (CSS).
  3. esteettisesti miellyttävä.

Tagit:

Kesäkuun avajaiset.

  • Julkaistu: 01.06.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Sentti miljoonaksi. Pesämuna yksi sentti. Tavoitteena miljoona euroa. Tähän mennessä rahaa on kertynyt suunnilleen 50 euroa. (via)
  • Virhe.org-sivustosta on nyt vihdoinkin avattu esittelysivu. Tuo taideteosten julkaisupaikka suljettiin joskus viime vuoden puolella, halusivat huoltaa konehuonetta ja kehittää sivustoa rauhassa.
  • Futuron Hosting ilmoittaa olevansa nyt tästä päivästä lähtien Futuron Internet.

Tagit: ,

Poissa ovat sadat ja tuhannet viestit.

  • Julkaistu: 17.05.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Futuronilta kampanjatarjous: 15.–21.05.2006 aikana tilatuille webhotellipalveluille toinen vuosi puoleen hintaan. Vielä viikonloppuna muistan kyseessä olleen äitienpäivän kunniaksi käynnistetty kampanja.
  • Tomin idean pohjalta on nyt syntymässä uudenlainen ja kansainvälinen Web-palvelu. Pääsen tekemään sydämeni kyllyydestä ulkoasuja. Tästäpä teille tiedotetaankin tarkemmin vähän myöhemmin…
  • Jippii.fi uusi nettisivunsa täysin jokunen aika sitten. Sivuston uudistus mm. rikkoi monet URL-osoitteet. Myös sivuston keskustelufoorumit nollattiin uudistuksen yhteydessä. Eräällä keskustelulaudalla jo uhottiin, että sivuston uudistus aiheutti kävijämäärien radikaalin vähentymisen, joka karkotti monia mainostajia sivustolta.

Tagit: ,

Maeharilla monotellaan.

  • Julkaistu: 25.04.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Jos tätä blogia lukee joku helpdesk-tukihenkilö, olisi hänellä tässä ja nyt oiva tilaisuus päästä näyttämään kyntensä. Eli: Miksi PC-tietokoneeni ei suostu kunnolla käynnistymään? Kun koneen virtanappulasta starttaa keskusyksikön, alkaa välittömästi kuulumaan epämääräistä siritystä ja klonksumista. Sirityksen ohella CD-aseman ja keskusyksikön valot vilkkuvat rytmikkäästi. Kone ei kuitenkaan suostu käynnistymään normaalisti, vaan sitä joutuu potkimaan kylkeen (esim. maihinnousukenkä tehoaa erinomaisesti) ja samalla täytyy rämpsyttää uudelleenkäynnistyspainiketta kymmeniä kertoja.
  • TV:stä tuttu ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen tilasi nettisivut FlinkDesignsilta. Sivusto on nyt lähes valmis ja se löytyy osoitteesta www.kaisaleena.com. Sivustoa vielä jonkin verran viimeistellään ja pikkuvirheitä korjaillaan. Tästäpä aiheesta kirjoitankin myöhemmin enemmän ja paremmin.

Tagit:

Tapahtui noin 30 minuuttia sitten.

  • Julkaistu: 29.01.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Lue ensin blogimerkintä Tapahtui noin 45 minuuttia sitten...

Pieni hetki sitten (joskus keskiyön aikaan) todistin parvekeyleisön ominaisuudessa jotakin perin hämmentävää. Savukkeella ollessani huomasin, että vastapäisen talon parvekkeelle joku valkoihoinen ja lyhythiuksinen nuorehko mieshenkilö roudasi tavaraa. Sitten hän sytytti ne palamaan.

Hetken tilannetta äimisteltyäni kilautin kaverille numeroon 112 ja ilmoitin tulipalosta. Parin minuutin kuluttua soitostani saapui paikalle ensin pari poliisiajoneuvoa, sitten ambulanssi ja samalla pari palokunnan sammutusyksikköä ja jokin kolmas paloauto (saattoi olla joku palopäällikön ajoneuvo tai vastaava).

Todistettuani useaan otteeseen tällaisia tilanteita olen tullut siihen johtopäätökseen, että Itä-Helsinki on mitä suurimmassa määrin ns. rectumista.

Laitan kamerakännykällä tilanteen tuoksinassa räpsittyjä valokuvia jossain vaiheessa jutun höysteeksi.

(JK. Jos satut tietämään mistä saisi Porvoon alueelta halvan vuokrakämpän rauhalliselta asuinalueelta niin laita sähköpostia.)


Päivitys:

Tässä niitä valokuvia, jotka siis on otettu kännykän kameralla.

Tulipalo naapurin parvekkeella, kuva 1 Tulipalo naapurin parvekkeella, kuva 2 Tulipalo naapurin parvekkeella, kuva 1





Tagit:

Tapahtui noin 45 minuuttia sitten.

  • Julkaistu: 23.11.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Kävinpä tuossa juuri, eli “hieman” yli puolenyön, parvekkeella polttamassa elämäni ikimuistoisimmat iltasavut. Sytytettyäni sätkän huomasin että hieman kauempana joku auto lähti kiihdyttämään vauhtiaan, renkaat ulvoivat. Auto kiihdyttäessään horjui kaistallaan laidasta laitaan. Auto kiihdytti sekunnin tai parin, sitten kuuluikin jo jarrujen ulvontaa, rysähdys. Sitten hiljaisuus.

Hiljaisuutta ei kestänyt kuin pari sekuntia kun tuosta autosta kömpi ulos neljä nuorukaista, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

Auto oli ajellut aikamoista vauhtia jonkun liikennetolpan yli ja siitä sitten luisunut suurinpiirtein meitin parvekkeen alapuolelle. Joku autosta ulos tulleista pojista kiroili ja huuteli öljypohjasta, joka oli tippunut kyydissä.

Soitin poliisit paikalle ja sitten nappailin pari valokuvaa (yksi ja kaksi) kännykkäkameralla. Joku oli ehtinyt soittamaan hätäkeskukseen ennen minua, kun jo olivat hälytyskeskuksessa lähettäneet poliisiyksikön paikalle. Kerroin kuitenkin yhteystietoni tälle hälytyskeskuksen puhelinpäivystäjälle — sanoivat että ottavat yhteyttä myöhemmin jos tarvitsevat tietojani tapauksesta.

Piakkoin tuli poliisipartio paikalle ja ryhtyi tarkastamaan tilannetta. En sen suuremmin enää tuota välikohtausta seurannut, kun savukkeen olin jo polttanut ja alkoi tulla kylmä. :-)

Poliisi napsi valokuvia onnettomuuspaikalta. Tämän jälkeen saapui paloauto siivoamaan öljyläiskät tien pinnasta. Palomiehet ripottelivat jotain jauhetta öljyyn ja harjasivat mössön pois.

Pahoittelen noiden kännykkäkameralla otettujen kuvien laatua, jouduin niitä vähän muokkaamaan kuvankäsittelyohjelmalla. Laitoin hieman valoisuutta molempiin valokuviin. Molemmissa valokuvissa näkyy (tosin melko epäselvästi) vasemmassa laidassa poliisiajoneuvo, oikeassa laidassa taas onnettomuudessa kolhiintunut auto.

(Miksi digikameran akut ovat aina tyhjinä kun tällaista tapahtuu?)

Tagit:

Pieni uutinen.

  • Julkaistu: 14.11.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Lisään Suositut.netin valikoimaan yksittäisten artistien ja yhtyeiden soittoäänet. Tämän päivitysurakan tulokset tulevat näkymään sivustolla n. viikon kuluttua.

Varmaan tuollaisen nuoren sivuston kanssa pitäisi olla kärsivällinen ja tyytyä vain odottamaan kuukausikaupalla, että se alkaa kunnolla kantamaan hedelmää... Eipä se taida kuitenkaan onnistua, en vain voi pitää sormiani siitä erossa.

Tagit:

Pysykää te siellä taivaalla.

  • Julkaistu: 02.11.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Yötaivaalla näkyy tähtiä. Nyt yöllä näkyi myös ohimenevän hetken ajan tähdenlento.

(Älkää hyvät ihmiset menkö enää ulos, sillä on mahdollista että taivaalta tippuu niskaanne joku aivan järkälemäinen murikka!)

Tagit:

You're fired.

  • Julkaistu: 23.10.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Nightwishin vokalistin työmoraali ja asenne aiheutti potkut.

Tagit:

Erikoisia merkkejä nettisivuilla.

  • Julkaistu: 08.09.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Mustanväriset Unicode-merkistön symbolit sydän, risti, pata ja herttaNyt haluankin aivan ehdottomasti laittaa nettisivulle tekstin "Minä ♥ Petri".

Esimerkin teksti on merkattu näin:
Minä ♥ Petri

Miten mahtaa esimerkiksi jokin ruudunlukuohjelma tulkita tuollaiset erikoiset merkit?

Tagit:

UrlTrends

  • Julkaistu: 16.06.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

UrlTrends kertoo WWW-osoitteen suosion... Tai ainakin sen PageRank- ja Alexa Rank -arvon.

Tagit:

Teinit tykkäävät.

  • Julkaistu: 05.06.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Enterblogissa (joka on Enter-lehden oma weblog) kerrotaan nyt että suomalaisista teineistä on yli 30 prosenttia rekisteröitynyt IRC-Gallerian käyttäjiksi. O tempora, o mores…

Tagit:

I want you!

  • Julkaistu: 31.05.2005
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Suuri seikkailu (Fukk off!)Tällä hetkellä olen yksi lähes noin kolmesta viidestä tuhannesta saman asian kannattajasta. MTV3:n esittämä Suuri Seikkailu -ohjelma on synnyttänyt pienimuotoisen kansalaisaloitteen, jonka tarkoitus on saada MTV3 lopettamaan Suuri Seikkailu -ohjelman esittäminen. Voit allekirjoittaa vetoomuksen EESS:n nettisivuilla.

Päivitys 10.11.2007: Suurta Seikkailua ei järjestetty viime vuonna eikä kuluvanakaan. Tuskinpa siis enää ensi vuonnakaan.

Tagit:

  • Edellinen sivu
  • Seuraava sivu
Blogmaster:
Petri Ikonen, petri.ikonen@kuopassa.com, www.kuopassa.com