Hyvä ihminen! Tämä ei ole blogin etusivu. Täällä on tagiin "web-sivusto" kytketyt jutut.

Store24.fi uudistuu täysin. Niin varmaan.

  • Julkaistu: 20.04.2008
  • Kategoria:
  • 10 kommenttia

Store24.fi uutisoi nettisivuillaan osoitteessa www.store24.fi uudistavansa järjestelmänsä kokonaan. Tämän takia yrityksen nettisivusto on ollut lukossa ja tukossa parin-kolmen päivän ajan. Tuo ilmoitus ei herätä luottamusta.

TradeDoublerin minulle perjantaina lähettämässä sähköposti-ilmoituksessa kerrotaan, ettei Store24 / Omron ole hoitanut laskujaan huolimatta siitä, että TradeDoublerin remmi on lähettänyt firmalle useita maksukehotuksia ja muistuttanut toistuvasti maksamattomista laskuista. Koska Store24.fi ei ole laskujaan maksanut, päätti TD katkaista yhteistyönsä välittömästi kyseisen lafkan kanssa.

Kauppalehti.fi uutisoi perjantaina päivällä suomalaisen Store24-verkkokaupan sulkeneen sivunsa ja ettei se vastaa asiakkaidensa lähettämiin kyselyihin. Näin siis Keskisuomalaisen mukaan. Myös Kuluttajavirasto on lehden julkaiseman kommentin mukaan antanut aihetta olla epäluuloinen tilanteen takia. Sanomalehti Keskisuomalaisen nettisivuilta en saanut tästä aiheesta kaivettua informaatiota, kun heillä tuntuu nyt aamulla olevan jotain häikkää palvelimensa kanssa. Kuluttajaviraston nettisivut kuitenkin pelaavat. Siellä onkin ihan etusivulla virallinen tiedote tilanteesta, josta käy ilmi, etteivät Store24:n kautta tuotteita tilanneet henkilöt ole saaneet tilaamiaan (ja etukäteen maksamiaan) tuotteita lainkaan. Tavarat nettikauppa on luvannut toimittaa 2–3 arkipäivän kuluttua tilauksesta. Viraston julkaisemassa lausunnossa kerrotaan, että se on vaatinut Store24:n taustalla olevalta Wektori Oy:ltä selvitystä tilanteesta. Vastausta ei ole annettu.

Wektori Oy:n kotipaikkakunnaksi ilmoitetaan Yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä Pirkkalan mannut. Yrityksen postiosoite on kuitenkin helsinkiläinen (osoite on Tarkk’ampujankatu 5). Wektori Oy ilmoittaa nettisivuillaan käyntiosoitteensa olevan Helsingissä, nimittäin osoitteessa Vattuniemenkatu 15.

Store24.fi on sulkenut omat nettisivunsa, mutta osoitteesta www.wth.fi löytyy joka tapauksessa liikelahjoja Webin välityksellä kauppaava nettishoppi. Tämänkin nettisivuston, kuten Wektori Oy:n, yhteyshenkilön nimeksi ilmoitetaan Marko Hyvönen. Domainin omistaa Ficoran domainosoitepalvelun mukaan Wektori Oy. Verkkotunnuksen tietojen yhteydessä kerrotaan lisäksi, että Wektori Oy:n postiosoite on Pakilantie 61, Helsinki. Osoitteessa www.wth.fi kerrotaan yrityksen yhteystietojen puolella Store24.fi liikelahjatalon katuosoitteen olevan Melkonkatu 10 C, Helsinki.

Paljon on firmoja, paljon on osoitteita.

Tagit:

IdeaCafe ylpeänä esittää.

  • Julkaistu: 30.03.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Yhteisblogi IdeaCafessa on tässä tänään ja eilen julkaistu vallan kiehtovia artikkeleita, joiden informaatiomäärästä kuka tahansa pääsee nauttimaan aivan ilmaiseksi.

Tagit: ,

Web-standardeista asiaa.

  • Julkaistu: 23.02.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Armeijan harmaisiin Vekarajärvelle siirtynyt Emil Virkki on yksi erityisryhmille soveltuvien nettisivujen ja -palveluiden kehittämiseen erikoistuneista yrittäjistä. Hänet tunnetaan etenkin Rauha 2 Webdesign -nimisen joutsenolaisyrityksen kautta, mutta miehellä on myös henkilökohtaiset kotisivut osoitteessa www.ruusu.net. Armeijakiireistä huolimatta hän ehti sanomaan sanottavansa tämän haastattelun merkeissä. Katsotaan mitä Virkille kuuluu ja ennen kaikkea mitä hän kokee nykyaikaisten Web-standardien mukaan luotujen nettisivujen pitävän sisällään.

Jouduit asepalveluksen ajaksi laittamaan yritystoiminnan jäähylle, etkä ilmeisesti tällä hetkellä ota vastaan minkäänlaisia projekteja. Osaatko arvioida miten pitkään pääset nauttimaan Suomen Puolustusvoimien tarjoamasta ylläpidosta?

Toivottavasti mahdollisimman pitkään! Olen aikeissa hakeutua yhdistelmäkuljettajaksi, ja heillähän palvelusaika on 362 päivää.

Lue loputkin…

Tagit: ,

Melkoisia vinkkejä Web-suunnitteluun.

  • Julkaistu: 13.02.2008
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Rakensimme ja ideoimme viime vuoden joulukuusta lähtien IdeaCafe-nimistä blogia. Se on nyt siinä mallissa, että sivustoa on ryhdytty parin viime viikon aikana tuomaan esille blogimerkintöjen, foorumi-ilmoitusten ja muiden sellaisten sissimarkkinointiväylien kautta. IdeaCafe on miehitetty viidellä nettialan tuntijalla, jotka kirjoittavat yhteiseen blogiin vinkkejä, ohjeita, oppaita ja kolumneja Internet-sivustojen suunnitteluun liittyen. Tältä sivustolta voi odottaa paljon.

Ideacafe -- Melkoisia vinkkejä Web-suunnitteluun.

Pääsin iskemään kynteni IdeaCafen laumanjohtajana toimivan Samuel Hovin sanaiseen arkkuun. Esitin hänelle eilen iltapäivällä muutamia kysymyksiä tästä uudesta Internetin aarrearkusta. Miehen mukaan idea IdeaCafena tunnetun projektin käynnistämisestä oli kahden päivän pituinen ajatteluprosessi, jossa hän ensin suunnitteli perustavansa itselleen sellaisen blogin, missä hän käsittelee työhönsä liittyviä aiheita. Seuraavana päivänä Samuelille valkeni, mikäli hän haluaisi luoda kiinnostavan weblogin, olisi asiantuntemusta ja sitä kautta kirjoittajia oltava enemmän. Tämän mahti-idean innoittamana hän lähti hakemaan uusia jäseniä projektiin.

Ideakahvilan blogissa aiotaan julkaista vakituisen miehistön naputtelemien artikkelien lisäksi myös vierailevien kirjoittajien kirjoituksia. Blogiin toivotaan etenkin sellaisia vierailevia kyniä, joiden ammattitaito sivuaa jollakin tavalla Web-suunnittelua. Hovin mukaan tällä hetkellä tämänkaltaisesta vierailusta on sovittu alustavasti mm. käytettävyyssuunnittelijan, mainostoimiston AD:n sekä erään kotimaisen hakukoneoptimoijan kanssa.

Kysyin Samuelilta, uskooko hän nyt viisipäisenä toimivan IdeaCafen joukkoja kasvatettavan uusilla vakituisilla kirjoittajilla, johon lausuhi hän:

Mikään ei tietenkään ole varmaa, mutta uskon, että “vakkarikirjoittajien” joukot muuttuvat vain siinä tapauksessa, että joku nykyisen tiimin jäsenistä päättää pudottautua pois tai vakkarikirjoittajan status vaihtuu hänen omasta pyynnöstään enemmän vierailevan kirjoittajan suuntaan. Lisäksi mahdollinen tilanne jossa näin voi käydä, tulee silloin jos meillä on lukijoita monesta eri ryhmästä, eikä oma osaaminen riitä riittävän relevantin sisällön tuottamiseen. Esimerkkinä tästä voi olla vaikkapa sellainen tilanne, jossa blogimme lukijat ovat kiinnostuneita hakukoneoptimoinnista, eikä tiimin oma asiantuntemus riitä edistyneempien artikkeleiden kirjoittamiseen eivätkä vierailevat kirjoittajat pysty tuottamaan sisältöä riittävällä vauhdilla. Tällaiset keissit ovat kuitenkin tällä hetkellä pelkkää spekulointia.

Sivuston tavoitteena on toimia näillä näkymin ainakin seuraavat kolme vuotta. Tämän vuoden tavoitteeksi on asetettu saada kävijäpohjaa kasvatettua niin, että sivustolle muodostuu laaja artikkeli- ja kävijäpohja. Tämän jälkeen alamme harkita, miten voisimme parhaiten palvella Web-designereitä myös muilla tavoin kuin artikkeleita kirjoittamalla. Foorumi on sivustolle tulee joka tapauksessa, mutta muista yhteisöllisistä ominaisuuksista en osaa vielä tässä vaiheessa kertoa mitään, Samuel kertoo. Tiimin sisällä on heitetty ilmaan ideoita ainakin duuni-ilmoitusten ja projektihuutokauppojen avaamisesta, mutta tiiminvetäjämme mukaan näiden palveluiden kohdalla puhutaan jopa useiden vuosien duunista. Niiden järkevä toteutus vaatii ison kävijäpohjan, joten hehkutus vielä tässä vaiheessa ei kannata.

Motivaationa IdeaCafen toiminnassa ei ole rahassa rypemisen harrastaminen, mutta tavoitteena on sivuston mainosbannereilla kattaa ainakin sivuston pyörittämisestä koituvat kustannukset. Tyytyväisyyttä herättäisi sekin jos mainostuloista tulisi ylimääräistä niin paljon, että voisimme ainakin blogia ylläpitävän porukan kesken varata pöydän esimerkiksi jostain pääkaupunkiseudun pihvipaikasta ja järjestää pientä miittiä.

Tagit: ,

Askarrellaan, paskarrellaan.

  • Julkaistu: 19.08.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.

Yritin mennä aikaisemmin tänään päivällä osoitteeseen www.rolleweb.net. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä olen epäonnistuja. Taltioin kuitenkin tapahtuneen OpenSource-projektina kulkevan CamStudio-ohjelman avulla. Sillä pystyy nauhoittamaan monitorilla tapahtuvia asioita. Videoklipit voi tallentaa oletuarvoisesti .avi-päätteiseksi tiedostoksi, mutta ohjelman sisältä löytyy myös mahdollisuus muuntaa taltioitu kotielokuva .swf-muotoon. Jälkimmäisen tiedoston kylkiäisiksi siihen voidaan ympätä myös elokuvan toistoa tottelevat nappulat. En tiedä miksi niitä namiskoita virallisesti kutsutaan, mutta tarkoitan niillä noita sinisiä palluroita, joiden avulla videoklippiä voi toistaa. Itse .swf-päätteisellä tiedostolla tarkoitan taas Flash-elokuvaa, joka voidaan toistaa nettiselaimen avulla, mikäli siihen on asennettu liitännäinen sitä varten.

Nettiselaimestasi puuttuu vaadittava lisäosa. Ilman puuttuvaa lisäosaa tätä videoleikettä ei voi katsella. Lataa Flash-liitännäinen.

CamStudion avulla monitorilta nauhoitettavaa toimintaa voidaan rajata joko halutun alueen kohdalta (kuten yllä näkyvässä esimerkissä on tehty), tai sitten nauhoittaa koko kuvaruudun alueella tapahtuvat asiat. Voidaan myös käyttää oletuksena näkyvää pientä kuva-aluetta, joka on kooltaan suunnilleen 500×500 kuvapikseliä. Nauhoitettavaa aluetta voidaan tietysti siirtää haluttuun kohtaan hiiren avulla. Hiiren kursorin liikkeet saadaan tallennettua. (Onpas tämä aika kehnosti jäsenneltyä tekstiä. Onpahan hieman haastetta elämään teillekin, perskuta.) Osoittimen ympärille voidaan laittaa elokuvaa kuvattaessa sen liikkeiden hahmottamista helpottamaan korostus. Korostus voi olla muodoltaan esimerkiksi ympyrä tai neliö ja se näkyy hiiren osoittimen ympärillä osittain läpinäkyvänä. CamStudiolla pystyy ilmeisesti nauhoittamaan myös ääntä, jota tosin oheisessa videoklipissä ei kuulla, sillä meikäläisellä ei ole mikrofonia.

Täällä blogin suunnalla saatamme jossain vaiheessa tulevaisuutta nähdä esimerkiksi ulkoasun grafiikan tekemistä käsittelevän blogimerkinnän, jota videoklipit täydentävät.

Tämä CamStudio on ilmainen. Ohjelman nettisivut löytyvät osoitteesta www.camstudio.org.

Tagit: , ,

Linkkilista luotu.

  • Julkaistu: 25.06.2007
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Laitoin linkkisivun auki, jonne lisään tässä aivan lähiaikoina minua kiinnostavia linkkejä... Koska sehän on, niinq, nimensä mukaisesti linkkilista. Linkkaukset varustetaan lyhyellä ja täysin arvottomalla esittelytekstillä. :-)
  • Linkkisivulla tullaan painottamaan sellaisia blogeja, joiden aihepiirit virtaavat Webin ja nettisivujen tekemisen välillä. Että eipä sinne ole tarkoitus lisätä esim. neuleblogeja tai autourheilua käsitteleviä.
  • Omia linkkejä saa ehdottaa!

Tagit: ,

Pientä kerrottavaa.

  • Julkaistu: 12.06.2006
  • Kategoria:
  • Kommentointi suljettu.
  • Digitoday kertoo Googlen ja Satama Interactiven lähestyneen toisiaan. Satama pääsee käsiksi Google Analytics -työkaluihin.
  • Ammuu.com:in keskustelufoorumilla on luettavaa palautelomakkeesta.
  • Ehdin muiden kiireiden ohessa rakentamaan ulkoasun, asentamaan Textpatternin ja laittamaan mini-BB-keskustelufoorumin Planeettapelaaja.com-sivustolle. Tilauksen tehnyt henkilö, joka on ko. sivuston ylläpitäjä, onkin jo tähän mennessä ehtinyt tekemään jonkin verran mieleisiään muutoksia ulkoasuun ja sivustoon — tässäpä kuvakaappaus sivupohjasta kun se vielä oli liukuhihnalla.
  • Suomalaisessa foorumipalvelussa (www.foorumi.info) on jo yli 400 keskustelufoorumia, käyttäjiäkin on jo yli 1300!

Tagit: , , ,

  • Edellinen sivu
  • Seuraava sivu
Blogmaster:
Petri Ikonen, petri.ikonen@kuopassa.com, www.kuopassa.com