Tässä weblogissa kirjoitettiin huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla, että Store24.fi uudistuu täysin, jota ei nyt kuitenkaan tule tapahtumaan, sillä Kuluttajaviraston 5. kesäkuuta julkaisemassa uutisessa todetaan Store24:n menneen konkurssiin. Kuluttajavirasto toteaa Store24:n taustalla pyörineen osakeyhtiö Wektorin asetetun bankrottiin 30.5.2008. Virasto kehottaa niitä kuluttajia, jotka eivät ole saaneet luottokortilla maksamiaan tilauksia itselleen, ottamaan yhteytteä luottokorttiyhtiöönsä rahojen palauttamista varten. Nettipankin kautta ostokset maksaneet kuluttajat voivat ruinata fyffeä Wektori Oy:n konkurssipesänhoitajan, asianajotoimisto Jukka-Pekka Kyläkoski Oy:n puoleen.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Store24.fi konkurssiin" muokattiin viimeksi 365 päivää sitten, eli torstaina 12.03.2009 kello 12:12. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 2 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.
Olikohan tämä yllätys kenellekkään sitten kevään “uudistumisen”. No, ohan se katoaminen ja konkurssikin uudistumista eräällä tavalla ;D
Näin on näreet. Store24 ei muuten vieläkään kerro nettisivuillaan yritystoiminnan päättymisestä vaan edelleen mainitaan vain “Store not available”, joka ei paljon paljasta asiakaskunnalle todellista tilaa. Strategisesti oiva siirto viivytellä konkurssiin menemisestä uutisoimista, koska tuolla tavoin porukka ei älyä lähteä kysy… (SUKUPUOLIELIN!!! Heti jos jätän ikkunan auki, että vähän täällä 30 neliön lukaalissa ilma kiertäisi niin tuolla autotiellä joku retardi amisteini kaahailee kahtasataa liikennevalosta toiseen. Parikymmentä metriä punaisista valoista punaisiin valoihin. Kumi palaa ja renkaat ulvovat ja Corollan tuunattu pakoputki murisee. En kestä. Kiväärit, piikkimatot ja julmettu amok-juoksu mielessäin.) Niin, eli jos Store24 ei kerro suurelle yleisölle vieneensä firman… Okei. En voi kommentoida. Hyvä on. Pitää mennä laittamaan ikkuna kiinni kun. Hermot menevät. Ei voi olla todellista! Murhaan.
Oho! Tämän julkaisun kommentointi onkin jo suljettu. Kun tämän julkaisun kommentointi oli vielä avoinna, tälle julkaisulle kirjoitettiin yhteensä 2 kommenttia. Tämä artikkeli on lokeroitu kategoriaan Web. Tämän julkaisun kestolinkin osoite on http://www.kuopassa.com/weblog/2008/06/11/store24fi-konkurssiin.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Store24.fi konkurssiin.. Se julkaistiin %. päivä kesäkuuta 2008. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!