Piti kirjoittaa monistakin asioista, mutta nyt viime päivinä pääsi puraisemaan sellainen pelikenttäkärpänen, joka on saanut meikäpojan möllöttämään tässä masiinan ääressä turhankin paljon. Olen tykästynyt Red Orchestra -pelistä, josta olenkin täällä aika paljon kirjuutellut viimeisen bloggausvillityksen aikana. Tuossa Steamin kautta ladattavassa pelissä on mahdollisuus luoda omia pelattavia kenttiä käyttämällä UnrealEd-nimistä editoria. Se on aika pitkälti samanlainen toosa kuin esimerkiksi Radiant tai Graydiant, jotka ovat niitä softia, joilla pyöritellään pelikentät Call Of Dutyn vanhempien versioiden käyttöön. UnrealEd on saanut nimensä siitä kun se on Unreal-pelimoottorin peleihin kehitetty härdelli. Koska Red Orchestra ja sen pian ilmestyvä seuraaja, eli Heroes of Stalingrad, käyttää tätä samaa peliengineä, myös peliratojen luominen samalla soft… No joo, eli siis kirjoittelen siitä nettikiusaamisesta viimeistään sen jälkeen kun saan ensimmäisen peliradan valmiiksi. Teen ensimmäiseksi bunkkeria (kts. kuva), koska siinä ei tarvita välttämättä taivasta eikä auringonvaloa. En osaa vielä tehdä skyboksia.
Pelikenttien tekeminen on siis virallisesti uusi harrastukseni. Radiantin kanssa viime vuoden talvella harjoitettu harrastus kesti pari viikkoa. Samaa luokkaa lienee tämäkin harrastus, ellei bunkkerista tule superhieno. (Jota siis epäilen vahvasti.) Peliratojen luominen on hyvin samanlaista touhua kuin nettisivujenkin toteuttaminen. Kummassakin kun on tietty kangas, joka voidaan täyttää tarkoituksenmukaisella sisällöllä. Molemmissa voidaan suunnitella sitä miten käyttäjät voivat saavuttaa haluamansa tehtävän. Kummassakin on mahdollista räpeltää graafisten yksityiskohtien kanssa ja “sisustaa” tuotetta mielin määrin.
Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.
Blogimerkintää "Piti kirjoittaa siitä nettikiusaamisesta." muokattiin viimeksi 5996 päivää sitten, eli perjantaina.Tähän kirjoitukseen ei ole naputeltu yhtään kommenttia.
Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Piti kirjoittaa siitä nettikiusaamisesta. Se julkaistiin 04. ä. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!