Korinaa kuopasta

Jo juttua!

Tilaa RSS tai Atom

Melkoisia vinkkejä Web-suunnitteluun.

Rakensimme ja ideoimme viime vuoden joulukuusta lähtien IdeaCafe-nimistä blogia. Se on nyt siinä mallissa, että sivustoa on ryhdytty parin viime viikon aikana tuomaan esille blogimerkintöjen, foorumi-ilmoitusten ja muiden sellaisten sissimarkkinointiväylien kautta. IdeaCafe on miehitetty viidellä nettialan tuntijalla, jotka kirjoittavat yhteiseen blogiin vinkkejä, ohjeita, oppaita ja kolumneja Internet-sivustojen suunnitteluun liittyen. Tältä sivustolta voi odottaa paljon.

Ideacafe -- Melkoisia vinkkejä Web-suunnitteluun.

Pääsin iskemään kynteni IdeaCafen laumanjohtajana toimivan Samuel Hovin sanaiseen arkkuun. Esitin hänelle eilen iltapäivällä muutamia kysymyksiä tästä uudesta Internetin aarrearkusta. Miehen mukaan idea IdeaCafena tunnetun projektin käynnistämisestä oli kahden päivän pituinen ajatteluprosessi, jossa hän ensin suunnitteli perustavansa itselleen sellaisen blogin, missä hän käsittelee työhönsä liittyviä aiheita. Seuraavana päivänä Samuelille valkeni, mikäli hän haluaisi luoda kiinnostavan weblogin, olisi asiantuntemusta ja sitä kautta kirjoittajia oltava enemmän. Tämän mahti-idean innoittamana hän lähti hakemaan uusia jäseniä projektiin.

Ideakahvilan blogissa aiotaan julkaista vakituisen miehistön naputtelemien artikkelien lisäksi myös vierailevien kirjoittajien kirjoituksia. Blogiin toivotaan etenkin sellaisia vierailevia kyniä, joiden ammattitaito sivuaa jollakin tavalla Web-suunnittelua. Hovin mukaan tällä hetkellä tämänkaltaisesta vierailusta on sovittu alustavasti mm. käytettävyyssuunnittelijan, mainostoimiston AD:n sekä erään kotimaisen hakukoneoptimoijan kanssa.

Kysyin Samuelilta, uskooko hän nyt viisipäisenä toimivan IdeaCafen joukkoja kasvatettavan uusilla vakituisilla kirjoittajilla, johon lausuhi hän:

Mikään ei tietenkään ole varmaa, mutta uskon, että “vakkarikirjoittajien” joukot muuttuvat vain siinä tapauksessa, että joku nykyisen tiimin jäsenistä päättää pudottautua pois tai vakkarikirjoittajan status vaihtuu hänen omasta pyynnöstään enemmän vierailevan kirjoittajan suuntaan. Lisäksi mahdollinen tilanne jossa näin voi käydä, tulee silloin jos meillä on lukijoita monesta eri ryhmästä, eikä oma osaaminen riitä riittävän relevantin sisällön tuottamiseen. Esimerkkinä tästä voi olla vaikkapa sellainen tilanne, jossa blogimme lukijat ovat kiinnostuneita hakukoneoptimoinnista, eikä tiimin oma asiantuntemus riitä edistyneempien artikkeleiden kirjoittamiseen eivätkä vierailevat kirjoittajat pysty tuottamaan sisältöä riittävällä vauhdilla. Tällaiset keissit ovat kuitenkin tällä hetkellä pelkkää spekulointia.

Sivuston tavoitteena on toimia näillä näkymin ainakin seuraavat kolme vuotta. Tämän vuoden tavoitteeksi on asetettu saada kävijäpohjaa kasvatettua niin, että sivustolle muodostuu laaja artikkeli- ja kävijäpohja. Tämän jälkeen alamme harkita, miten voisimme parhaiten palvella Web-designereitä myös muilla tavoin kuin artikkeleita kirjoittamalla. Foorumi on sivustolle tulee joka tapauksessa, mutta muista yhteisöllisistä ominaisuuksista en osaa vielä tässä vaiheessa kertoa mitään, Samuel kertoo. Tiimin sisällä on heitetty ilmaan ideoita ainakin duuni-ilmoitusten ja projektihuutokauppojen avaamisesta, mutta tiiminvetäjämme mukaan näiden palveluiden kohdalla puhutaan jopa useiden vuosien duunista. Niiden järkevä toteutus vaatii ison kävijäpohjan, joten hehkutus vielä tässä vaiheessa ei kannata.

Motivaationa IdeaCafen toiminnassa ei ole rahassa rypemisen harrastaminen, mutta tavoitteena on sivuston mainosbannereilla kattaa ainakin sivuston pyörittämisestä koituvat kustannukset. Tyytyväisyyttä herättäisi sekin jos mainostuloista tulisi ylimääräistä niin paljon, että voisimme ainakin blogia ylläpitävän porukan kesken varata pöydän esimerkiksi jostain pääkaupunkiseudun pihvipaikasta ja järjestää pientä miittiä.

Koska aika on arvokasta, kannattaa tutustua tähän alla näkyvään listaan jos mielit löytää tämän nettisivuston parhaat kirjoitukset. Tässä alapuolella on kaikkein luetuimpia kirjoituksia Korinaa kuopasta -blogin aarreaitasta. Kirjoitukset on järjestetty suosituimmuusjärjestykseen siten, että luettelon kärjessä on tällä hetkellä eniten lukukertoja saaneet kirjoitukset.

Luetuimpia blogimerkintöjä

Blogimerkintää "Melkoisia vinkkejä Web-suunnitteluun." muokattiin viimeksi 6088 päivää sitten, eli torstaina. Kirjoitukseen on julkaistu kommentteja 5 kpl. Kaikki kirjoituksen saamat kommentit löytyvät suoraan tämän tekstimötikän alapuolelta.

Korinaa kuopasta: Melkoisia vinkkejä Web-suunnitteluun.

Selaat tällä hetkellä blogimerkintää Melkoisia vinkkejä Web-suunnitteluun. Se julkaistiin 13. ä. Voit siirtyä lukemaan blogin tuoreimpia kirjoituksia klikkaamalla tiesi weblogin etusivulle. Tässä blogissa julkaistaan kiinnostaviksi katsomiani asioita, joten jos tiedät kiinnostavan nettiin liittyvän aiheen, josta kannattaisi kirjoittaa, laita palautetta!